Toimituksen suosikit: Kriitikkorintama repesi – onko tämä leffa neroutta vai vain typeryyttä?

Elokuvan ystäviä hemmotellaan tälläkin viikolla (41) – ainakin määrällisesti, sillä ensi-iltaan saapui peräti viisi uutta elokuvaa. Harvemmin ne ovat onnistuneet jakamaan Episodin toimitusta näin totaalisesti. Siinä kunnostautui erityisesti yksi nimike.

14.10.2016 10:34

Uutuuksien parhaaksi toimitus totesi kotimaisen Syysprinssin. Eräskin Episodin avustaja mainitsi, että rakkaus/sairauskertomus oli yllättänyt ylittämällä reippaasti hieman nihkeät ennakko-odotukset. Laatudraamaksi luettiin myös ranskalainen Tämän jälkeen. Toimituksen otannan perusteella on ehkä väärin vetää johtopäätöksiä, mutta iki-ihana Isabelle Huppert tuntuu nyt vetoavan ainakin naiskatsojiin.

Tuntuisi, että nykyisellä cgi-aikakaudella ei olisi järkevää tehdä uusiksi Pete ja lohikäärme Elliottin tapaista elokuvaa. Aikoinaan animaation ja näytelmäelokuvan yhdistelmä saattoi säväyttää, nykyään se on arkipäivää. Mutta niin vain uudelleenfilmatisointikin mukiinmeneväksi todettiin. Toimituksen raati on selvästi ollut positiivisella mielellä.

Se tosin karisi, kun päästiin ryöstökomedia Mastermindsiin. Osalle se aiheutti puistatuksia, osa nauroi vedet silmissä alusta loppuun – ja nautti tiedosta, että se oli ärsyttänyt jotkut yhden tähden arvioihin. Sääntö tuntui olevan, että Jared Hessin Napoleon Dynamitesta pitäneet vihasivat Mastermindsia, mutta tuosta esikoisesta pahemmin piittaamattomat pitivät uutuuden matalaotsaisuudesta.

Viikon isoin tuotanto, Ron Howardin ja Tom Hanksin kolmas Robert Langdon -seikkailu Inferno ei oikein uponnut aikaisemmista osista pitäneisiinkään.

toimituksen_suosikit_vk41

Klikkaa taulukko suuremmaksi.

Lisää luettavaa