Toimituksen suosikit: Spektaakkeleista sepustuksiin

Pitkästä aikaa Episodin toimituksen suosikki meni suoraan taulukon ykköseksi. Eikä siinä vielä kaikki: kärkeen kiilasi peräti kaksi viikonlopun uutuutta!

22.4.2022 20:08

Toimituksessa on sen verran Robert Eggersin faneja, ettei ollut vaikea ennakoida hänen uutuutensa pärjäävän hyvin. The Northman nousikin viikonlopun uusien tulokkaiden joukosta ykköseksi. Alexander Skarsgårdin esittämän viikinkiprinssin kostoretki toimii useammallakin tasolla kuin vain näyttävänä toimintana.

Myös Nicolas Cage on monen suuri suosikki  joten mikäpä kuulostaisi herkullisemmalta kuin Cage näyttelemässä Nicolas Cagea? Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka onnistuukin pitkään leikittelemään hauskalla idealla. Joidenkin mielestä lopun metatasot eivät lunasta odotuksia, mutta ainakin matka sinne oli viihdyttävä.

MC Helper beKINGs on kotimaisen stunt- ja komediaryhmä Biisonimafian tuotanto, joka toimii esiosana ryhmän tv-sarjoille ja YouTube-videoille. Se olisikin voinut toimia paremmin pienemmissä annoksissa valkokankaan sijaan.

Iranilaisohjaaja Jafar Panahi on monelle tuttu elokuvistaan ja kahnauksistaan vanhoillisen uskonnollisesti johdetun maansa viranomaisten kanssa. Nyt manttelia on ottamassa hänen poikansa Panah Panahi. Soratie kertoo perheestä, joka on salaperäisellä matkalla halki erämaiden. Sen oli ehtinyt nähdä vain yksi toimittaja, joka antoi sille neljä tähteä. Näin ollen se olisi sijoittunut taulukossa jaetulle toiselle sijalle heti The Northmanin jälkeen!

Lisäksi ohjelmistoon tulee viikonloppuna Toinen mies, jossa mies palkkaa etsivän selvittämään vaimonsa mahdollista uskottomuutta. Senkin ehti kuitenkin nähdä vain yksi toimittaja. Hän antoi elokuvalle yhden tähden ja moitti niin sen sisältöä kuin teknistä toteutusta.

 

Lisää luettavaa