Ikivihreä elokuvaklassikko Forrest Gump (1994) nähdään taas televisiosta, kun Tom Hanksin tähdittämä suurteos esitetään Nelosella kello 18. Elokuva oli Hanksin uralla tärkeä merkkipaalu, josta näyttelijä pokkasi Oscarin ja joka sementoi Hanksin yhdeksi Yhdysvaltain rakastetuimmista julkimoista. Mutta kuinka ollakaan, siinä vaiheessa kun Forrest Gump oli suunnittelupöydällä ei Hanks ollut likimainkaan ensimmäinen valinta elokuvan päärooliin.
Alun perin Forrest Gumpin roolia soviteltiin nimittäin John Travoltan harteille. Muun muassa BBC kertoo, että Travolta lopulta kieltäytyi roolista koska halusi tehdä mieluummin Pulp Fictionin. Eipä hullumpi vaihtoehto sekään! Myös Bill Murrayn, Matthew Broderickin, Chevy Chasen ja Sean Pennin nimet olivat harkinnassa roolitusvaiheessa. Penn kertoi myöhemmin olleensa kakkosvaihtoehto Hanksin jälkeen. Penn esitti myöhemmin hieman samankaltaista hahmoa I Am Sam -elokuvassa (2001).
Muutkin Forrest Gumpin tärkeät roolit olivat mennä aivan muille näyttelijöille kuin lopullisen elokuvan esiintyjille. Luutnantti Danin rooliin harkittiin ainakin Joe Pesciä ja Kevin Baconia. Bubban eli Benjamin Buford Bluen roolia tarjottiin David Alan Grierille, Dave Chappellelle ja Ice Cubelle. Tiettävästi hiphop-legenda Tupac Shakur oli myös kiinnostunut roolista, mutta studio ei tälle idealle lämmennyt. Kiinnostava ajatusleikki kyllä: millainen mahtaisi elokuva olla, jos pääosassa olisi Travolta, luutnantti Danina Joe Pesci ja Bubbana vaikka Ice Cube? Erilainen ainakin!