Tom Hanksin elokuvan kuvauksissa onnettomuuteen joutunut teknikko on kuollut

Ikäviä juttuja taas Hollywoodista.

Tom Hanks on tällä hetkellä kuvaamassa ikonisen televisiopersoonan Mister Rogersin elämäkertaelokuvaa You Are My Friend. Viime yönä kuvauspaikalla tapahtui ikävä onnettomuus, jonka johdosta Emmyn äänipuolelta voittanut teknikko James M. Emswiller on kuollut.

61-vuotias Emswiller tipahti toisen kerroksen parvekkeelta olleessaan siellä ilmeisesti tupakoimassa. Hän kuoli tunti putoamisen jälkeen.

Hän on ehkä saanut jonkinlaisen kohtauksen ennen putoamistaan.

Emswiller on työskennellyt muun muassa  Avengersin ja Jack Reacherin äänimiehenä. Hän voitti Emmyn HBO:n sarjasta Bessie.

Lepää rauhassa, James.

Aiheeseen liittyvät jutut