Traileri uudesta Tarzanista – viidakkopoju ja liaanit palaavat valkokankaille

7.10.2012 23:41

Uudesta Tarzan-elokuvasta on julkaistu ensimmäinen maistiaisvideo.

Liikkeentunnistusta hyödyntävän 3D-animaation välitekstit on hyvässä Weissmuller-hengessä tehty tarmokkaalla saksan kielellä. Syynä tietysti se, että uutta Tarzania työstetään Saksassa. Elokuvaan kiinnitetyistä näyttelijöistä voi kuitenkin tehdä rohkean johtopäätöksen, että lopullisen elokuvan dialogi olisi englanniksi.

Tarzanin roolissa neliraajajuoksua ja telinekiipeilyä harjoittelee Twilight-elokuvista tuttu Kellan Lutz. Janen roolissa nähdään ja kuullaan, joskaan ei vielä oheisessa trailerissa, Spencer Locke (Resident evil: Tuho).

Tarzan on aina hyvä aihe elokuvalle, mutta ensi vuodeksi julkaisuaan mainostava animaatio ei ainakaan kasvata odotuksia esittelypätkän animaatiojäljellä. Pinnat voivat toki olla keskeneräisiä ja toivottavasti ovatkin, sillä vaikka viidakossa on tunnelmaa, näyttää Tarzan lähinnä halvan videopelin sivuhahmolta.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Reinhard Klooss, joka oli tekemässä myös Suomen valkokankailla viime vuonna nähtyä Savannijengiä (2010), joten Kloossilla pitäisi olla tarvittavaa kokemusta animaatiosta ja eläinten näyttävistä harjaksista.

Tarzanin trailerimittainen teaseri löytyy alta. Mutta minne jäi viidakon kuninkaan sotahuuto?

Lähde: The Playlist

Lisää luettavaa