True Detective -tekijät jatkavat yhdessä – mukana myös Emma Stone ja Jonah Hill

21.3.2016 19:55

Tuoreet Oscar-voittajat, Spotlightin ja The Revenantin, sekä True Detective -sarjan tuottanut Michael Sugar sekä ohjaaja Cary Fukunaga (True Detective, Beasts of No Nation) jatkavat yhteistyötään.

Fukunaga aikoo Sugarin tuottamana ohjata Maniac-nimisen tv-sarjan, jonka pääosiin ollaan kiinnittämässä Jonah Hilliä ja Emma Stonea. Maniac perustuu samannimiseen norjalaissarjaan, joka kertoo unelmaelämää päänsä sisällä elävästä miehestä, jonka todellisuus on kuitenkin jotain ihan muuta: hän on nimittäin potilaana mielisairaalassa.

Maniacista tulee toteutuessaan Fukunagan ensimmäisen komedia, ja näyttäisi siltä, että tämä aikoo ohjata jokaisen puolituntisen jakson sarjan ensimmäiseen kauteen. Sarjalle haetaan parhaillaan käsikirjoittajaa.

Fukunaga työstää parhaillaan myös TNT-kanavan minisarjaa, The Alienistia, joka taasen on synkempää sarjamurhaajamateriaalia. 1800-luvun New Yorkiin sijoittuvan sarjan pääosaan kaavaillaan Garrett Hedlundia (Pan, On the Road).

Lähde: Deadline

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa