Tulossa Netflixiin: Jack Nicholsonin klassikkoelokuvaan perustuva sarja kertoo pahiksesta

Tarvitseeko viidellä Oscar-pystillä palkitun elokuvan pahis oman synnyintarinansa?

8.9.2017 10:01

Netflix on hankkinut oikeudet American Horror Storyn ja American Crime Storyn luoneen Ryan Murphyn tulevaan Ratched-sarjaan.

Suoraan elokuvakoulusta Murphyn huomaan astuneen Evan Romanskyn käsikirjoittama sarja alkaa vuodesta 1947 seuraa Yksi lensi yli käenpesän -elokuvasta tuttua hoitaja Ratchedia tämän muuttuessa katsojien tuntemaksi kylmäksi antagonistiksi.

Ratchedin nimirooliin on kiinnitetty American Crime Storysta Golden Globella ja Emmyllä palkittu tuttu Sarah Paulson, joka saa tehtäväkseen kanavoida Yksi lensi yli käenpesästä Oscar-palkittua Louise Fletcheriä. Sarjan vastaavana tuottajana toimii alkuperäisen elokuvankin tuottanut Michael Douglas.

 

Netflix ei ole turhia lähtenyt himmailemaan sarjan kanssa, sillä Ratched on saanut striimijätiltä suoraan kahden kauden tilauksen.

Lawrence Haubenin ja Bo Goldmanin käsikirjoittama ja Milos Formanin ohjaama Yksi lensi yli käenpesän palkittiin vuonna 1976 viidellä Oscar-palkinnolla. Elokuva sai akatemialta parhaan elokuvan, parhaan sovitetun käsikirjoituksen, parhaan miespääosan, parhaan naispääosan ja parhaan ohjaajan pystit.

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa