Turtles-leffa saa jatkoa

5.12.2014 15:33

Michael Bayn tuottama ja Jonathan Liebesmanin ohjaama Teenage Mutant Ninja Turtles oli yksi vuoden yllätysmenestyjistä. Elokuva tienasi 464 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. Vaikka kriitikkoja ei täysin valloitettu, osoitti yleisö kuitenkin faneja löytyvän kilpikonnasankareille. Siksipä myös jatkoa on luvassa.

Liebesmanin sijasta ohjaajaksi on ryhtymässä David Green (Earth to Echo). Jo ennen ohjaajan kiinnittämistä Paramount-studio oli päättänyt Teenage Mutant Ninja Turtles 2 -elokuvan ilmestyvän 3. kesäkuuta 2016. Studio siis uskoo jatko-osan menestykseen.

Ei ole vielä selvää, että ketkä näyttelijät ensimmäisestä elokuvasta nähdään seuraavassa osassa. Voisi olettaa, että Megan Fox toistaa roolinsa April O´Neilinä. Todennäköisesti myös Johnny Knoxville, Alan Ritchson, Noel Fisher ja Jeremy Howard palaavat kilpikonnasankareiden rooleihin.

Lähde: ScreenCrush

Episodi/RK

Lisää luettavaa