Twin Peaks -luoja David Lynch sanoo lopettaneensa elokuvien tekemisen

Fanien pitkä odotus palkitaan pian, kun Twin Peaks pamahtaa ruutuun parin vuosikymmenen tauon jälkeen.

6.5.2017 10:10

Kokonaisen kauden Twin Peaksin paluuta ohjannut David Lynch sanoo jättäneensä elokuvien tekemisen taakseen.

Sydney Morning Heraldin haastattelema Lynch kertoo vuonna 2006 valmistuneen Inland Empiren jäävän ohjaajan viimeiseksi pitkäksi elokuvaksi.

”Asiat muuttuivat paljon. Niin moni elokuva ei menestynyt lippuluukuilla, vaikka ne olisivat olleet hienoja elokuvia ja ne, jotka menestyivät eivät olleet sellaisia, joita itse haluaisin tehdä”, Lynch selittää.

Vaikka maailma ilman uusia David Lynch -elokuvia saattaa kuulostaa astetta tylsemmältä, pääsee eksentrisen ohjaajan uusimmasta teoksesta nauttimaan, kun Lynchin ja Mark Frostin luoma Twin Peaks palaa ruutuun 21.5.2017.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia