Tyttökultien televisioikoni Betty White on kuollut 99-vuotiaana

Ikäviä uutisia Yhdysvalloista.

31.12.2021 21:35

Koomikko ja näyttelijä Betty White on kuollut 99-vuotiaana. White kuoli kotonaan perjantaiaamuna vain muutamia viikkoja ennen satavuotispäiväänsä.

White nousi alkujaan tunnetuksi radiosta 1940-luvulla. Hänestä tuli Al Jarvisin päivittäisen live-ohjelman, Hollywood on Televisionin kakkosjuontaja vuonna 1949.

1950-luvulla hänellä oli jo oma show’nsa, The Betty White Show ja hän oli usein vieraana The Tonight Show’ssa.

White meni naimisiin Allen Ludden kanssa vuonna 1963. He olivat naimisissa aina vuoteen 1981 saakka, kun Ludden kuoli.

White tuli tunnetuksi Tyttökullat -sitcomista, jonka esitys alkoi vuonna 1985. Supersuosittua sarjaa esitettiin aina vuoteen 1992 saakka.

Whitesta tule vuonna 2010 kaikkien aikojen vanhin Saturday Night Liven juontaja. White oli tuolloin 88-vuotias.

White voitti urallaan kahdeksan Emmyä.

Lepää rauhassa, White.

Lisää luettavaa