Uusi Jack Ryan jäi nuolemaan näppejään jenkkilippuluukuilla

20.1.2014 12:24

Kirjailija Tom Clancyn luomaan  Jack Ryan -hahmoon perustuva elokuva Jack Ryan: Shadow Recruit ei kiinnostanut ensimmäisenä viikonloppunaan Pohjois-Amerikan elokuvissakävijöitä. Viikonlopun aikana ensi-iltansa sai peräti neljä elokuvaa, joten tuloksesta voi perustellusti syyttää kovaa kilpailua.

Kärkeen kiilasi kyttäkomedia Ride Along, jonka pääosissa nähdään Kevin Hart ja Ice Cube. Huumorielokuva nousi viikonlopun tuottoisimmaksi elokuvaksi 41 miljoonan dollarin lipputuloilla. Viime viikon tuottoisin leffa, Afganistanin sotaan sijoittuva Lone Survivor, jäi viikonloppuna Ride Alongin jalkoihin ja keräsi 23.2 miljoonan dollarin lipputulot. Kolmanneksi pomppasi animaatioelokuva The Nut Job, joka ehätti sekin neljänneksi jääneen Jack Ryanin edelle 20.6 miljoonalla dollarilla. Jack Ryan oli vasta neljäs 17.2 miljoonan lipputuloilla.

Jack Ryan: Shadow Recruit saa Suomen ensi-iltansa 24. tammikuuta. Elokuvan on ohjannut palkituista Shakespeare-filmatisoinneistaan sekä muutaman vuoden takaisesta supersankarielokuva Thorista tunnettu Kenneth Branagh ja sen roolessa nähdään mm. Chris Pine, Keira Knightley ja Kevin Costner.

Lähde: Metro

(Episodi/JA)

Lisää luettavaa