Uusi kotimainen jännityssarja sijoittuu Supoon – pääosissa mm. Samuli Vauramo ja Jukka Puotila

Taavi Soininvaaran suositut dekkarit sovitetaan televisiosarjaksi suurtuotannossa.

28.6.2018 13:54

Suoratoistopalvelu C More vahvistaa asemiaan markkinoilla uudella alkuperäissarjalla.

Syksyllä suoratoistopalvelussa ensi-iltansa saava Ratamo kertoo Suomen Suojelupoliisin eli Supon etsivästä, joka yhdessä kollegoidensa kanssa yrittää selvittää Suomen turvallisuutta uhkaavaa tietovuotoa.

Sarjan nimiroolissa nähdään Yhdysvalloissakin näyttelevä Samuli Vauramo, ja muissa rooleissa nähdään mm. Saara Kotkaniemi (Aallonmurtaja) ja Jukka Puotila (Kotikatu).

Taavi Soininvaaran romaanien pohjalta sarjan on käsikirjoittanut Timo Varpio (Roba), ja ohjauksesta vastaa Veikko Aaltonen (Helppo elämä).

Tulevaa jännityssarjaa on kuvattu Suomen lisäksi mm. Saksassa, ja tapahtuman taustoina toimivat mm. kansainvälinen politiikka ja Suomi-Venäjä-suhteet.

C Moren tiedotteen mukaan Suojelupoliisi ei ole vaikuttanut sarjan sisältöön tai tekemiseen, mutta se on suhtautunut projektiin avoimin mielin ja kertonut tuotantotiimille työstään yleisluontoisesti.

 

Lisää luettavaa