Uusi Silent Hill -elokuva saattaa tulla valkokankaille nopeammin kuin uskottekaan

Uutta Silent Hill -leffaa taitaa pukata valkokankaille.

9.6.2022 19:27

Silent Hill on yksi arvostetuimmista kauhu-franchiseista. Kauhupelisarjan pohjalta saatetaan tehdä uusi elokuva.

Aiempi Silent Hill -elokuvasarja koki armottoman tuhonsa, kun vuonna 2012 julkaistu Silent Hill: Revelation 3D oli hirvittävä floppi.

Ensimmäisen, vuonna 2006 julkaistun elokuvan ohjannut Christophe Gans on paljastanut työskentelevänsä uuden elokuvan käsikirjoituksen parissa. Elokuva saattaa saada ensi-iltansa jo ensi vuonna.

– Uusi Silent Hill -elokuva on täysin erilläään edellisestä kahdesta. Elokuva kunnioittaa sitä, miten Silent Hill –pelit ovat kehittyneet vuosien varrella. Silent Hill on kuin Twilight Zone, mitä vain voi tapahtua, Gans kertoi haastattelussa.

Silent Hill -pelit ovat olleet aina aikaansa edellä. Yritän tehdä saman mitä nämä uudet, yllättävät kauhuelokuvat ovat lähiaikoina tehneet.

Lähde: AV Club

Lisää luettavaa