Uutta G.I. Joe -leffaa puskee – ensi-ilta siirtyi kuitenkin puolella vuodella

Saapa nähdä onko kolmas leffa menestyneempi kuin kaksi edellistä.

17.7.2019 12:31

G.I. Joe: Snake Eyesia ryhdytään kuvaamaan syksyllä Vancouverissa. Leffan piti ilmestyä maaliskuussa 2020, mutta se siirtyy lokakuulle. Aiemmin samalla paikalla oli Micronauts, mutta se siirrettiin kesäkuulle 2021.

Aiemmin on tehty kaksi G.I. Joe -elokuvaa. Ensimmäinen oli vuoden 2009 G.I. Joe: The Rise of Cobra, jota tähdittivät Channing Tatum, Marlon Wyans, Sienna Miller, Dennis Quaid, Joseph Gordon-Levitt ja Rachel Nichols. Budjetti oli 175 miljoonaa dollaria, mutta elokuva tienasi vain 302 miljoonaa.

Seuraavaksi oli vuorossa vuoden 2013 G.I. Joe: Retaliation. Elokuvassa nähtiin The Rock, Bruce Willis, Adrianne Palicki, Ray Stevenson ja Tatumkin vieraili kuvauksissa. Sen budjetti oli 130 miljoonaa dollaria. Lopulta leffa tienasi 375 miljoonaa.

Elokuvat menestyneet erityisen hyvin lippukassoilla, joten on mielenkiintoista nähdä miten kolmas pärjää.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa