Van Damme itki nähdessään alkuperäisen version läpimurtoleffastaan – näin hän pelasti ”paskalta” näyttävän elokuvan

Toimintatähden piti itse laittaa elokuva kuntoon.

16.3.2019 01:00

Jean-Claude Van Dammen klassikkoelokuva Bloodsport – viimeiseen asti (1988) oli alun perin niin huono, että se meinattiin julkaista suoraan videolle.

Toimintalegenda jutteli urastaan The Hollywood Reporterin kanssa ja kertoi Bloodsportin alkuvaikeuksista. Kun Van Damme oli kuvaamassa Kicboxeria Thaimaassa, Bloodsportin käsikirjoittaja Sheldon Lettich soitti hänelle paniikissa ja rukoili tätä palaamaan Yhdysvaltoihin. Van Damme muisteli, että Lettich totesi, että ”elokuvasi näyttää paskalta”.

”Tulin takaisin Thaimaasta, ja me näimme leikkauksen. Ja minä itkin”, Van Damme muisteli.

Van Damme aneli Bloodsportin tuottaneelta Menahem Golanilta, että hän saisi itse leikata elokuvan uudestaan. Sitten Van Damme leikkasi paremman version Bloodsportista, ja hänellä oli apuna Liekehtivästä tornista Oscar-palkinnon voittanut leikkaaja Carl Kress ja Lettich.

Golan oli suunnitellut julkaisevansa elokuvan suoraan videolle, mutta hän suostui laittamaan uuden version yhteen elokuvateatteriin New Yorkissa. Siellä Bloodsport sai positiivisen vastaanoton, joten Golan päätti antaa elokuvalle kunnon levityksen elokuvateattereissa.

Bloodsportista tuli hitti ja Van Dammen läpimurto toimintatähtenä.

Lähde: THR

Lisää luettavaa