Vanhemmat huomio! Tämän lasten suosikin ikäraja on muuttunut

28.11.2014 11:20

Vanhentuneen käsityksen mukaan animaatioelokuvat, ”piirretyt”, ovat lasten juttu, ja niiden sisältöön ei kiinnitetty samanlaista huomiota kuin ”oikeisiin” elokuviin. Niinpä moni animaatio on aikoinaan mennyt ikärajatarkastuksesta läpi kaiken ikäisille sallittuna sisällöstä riippumatta. Yksi niistä oli Disney-klassikko Bambi.

Kun Bambi edellisen kerran vuonna 2011 julkaistiin vielä vuonna 1993 tehdyn tarkastuksen pohjalta Sallittu-leimalla, Episodin numerossa 4/2011 kirjoitettiin: ”Bambi on lumonnut yleisöjä kohta 70 vuotta. Yhtä kauan se on traumatisoinut uusia sukupolvia puolivälin jälkeisillä traagisilla ja pelottavillakin tapahtumillaan. Tämä varoituksena lapsiperheille mainittakoon; alhainen ikäraja ei tarkoita, ettei elokuva voisi vaikuttaa syvästi.”

Nyt Bambi on luokiteltu uudelleen, ja vuoden 2014 elokuussa rekisteröidyn päätöksen mukaan ikäraja on 7. Lisäperusteeksi mainitaan ahdistavuus.

Toisin kuin voisi kuvitella, lapsia eivät välttämättä säikytä hirviöt ja muut pelottavat olennot. Sen sijaan heitä saattavat ahdistaa asiat, joita aikuiskatsoja ei tule ajatelleeksi, esimerkiksi nuoren päähenkilön yksin tai peräti vanhempiensa hylkäämäksi jääminen.

Bambi on ihastuttava ja kaunis elokuva luonnon kiertokulusta, ja siksikin koko perheen yhdessä katsottavaksi suositeltava.

(JV/Episodi) 

 

Lisää luettavaa