Veljeni Leijonamieli valkokankaille – ohjaksissa ruotsalaishuippu

1.5.2013 17:07

Kehuttu ruotsalaisohjaaja Tomas Alfredson (Ystävät hämärän jälkeen, Pappi lukkari talonpoika vakooja) tuo valkokankaille Astrid Lindgrenin lastensatuna tunnetun Veljeni Leijonamielen.

The Playlist kertoo Alfredsonin hankkineen tarinan filmatisointioikeudet viime keväänä ja pestanneen John Ajvide Lindqvistin elokuvamuunnoksen käsikirjoittajaksi.

Lindqvist käsikirjoitti Alfredsonin ohjaaman vampyyrifantasia Ystävät hämärän jälkeen (2008) oman kirjansa pohjalta, joten Lindqvistiltä löytyy kokemusta paitsi kirjamuunnoksista myös Alfredsonin kanssa työskentelystä. Alfredsonin aiemmatkin elokuvat kuvannut Hoyte van Hoytema jatkaa kameran takana.

Mikä hämmästyttävintä, lasten fantasiatarinaan on varattu 50 miljoonan dollarin budjetti, mikä tekisi siitä Pohjoismaiden historian kalleimman elokuvan. Vertailuksi kahteen elokuvaan jaetun historiallisen Arn – Temppeliritarin (2007) ja Arn – Pohjoisen valtakunnan (2008) yhteistuotanto valmistui aikanaan noin 30 miljoonalla dollarilla.

Kahden veljeksen kuolemanjälkeisestä seikkailusta kertova Veljeni Leijonamieli on filmatisoitu kerran aiemminkin. Vuonna 1977 valmistuneen elokuvan käsikirjoitti itse Astrid Lindgren ja ohjasi Olle Hellbom.

Veljeni, Leijonamieli valmistuu ensi vuoden joulumarkkinoille.

Kuva elokuvasta Ystävät hämärän jälkeen.

Lähde: The Playlist

(Episodi/JSV)

Lisää luettavaa