Vesalan scifivaikutteinen video tuo mieleen Blade Runnerin, ja tuotantokin oli massiivinen – ”Lilluin limassa jättimäisessä akvaariossa”

Artisti sanoo kuvauksia massiivisiksi.

18.1.2019 11:15

Vesalan yli kuusiminuuttinen kappale Mul ei oo lapsuudensankarii on saanut näyttävän musiikkivideon, joka muistuttaa scifielokuvaa. Jo alun äänimaisemasta tulee mieleen Blade Runner.

”Tämä on ilman muuta massiivisin musiikkivideo, jonka kuvauksessa olen koskaan ollut. Kuvaukset kestivät kaksi päivää, lilluin limassa jättimäisessä akvaariossa, kävelin pellolla pakkasessa vähissä vaatteissa, itkin avaruussukkulasimulaattorissa, tanssin oranssissa savussa ja niin edelleen. Työryhmä oli niin hyvä, että sillä porukalla pitäisi tehdä kokonainen leffa”, Vesala kertoo tiedotteessa.

Videon ohjaaja Viivi Huuska kertoo olevansa iso scififani.

”Tuntuu että se genre on aina inspiroinut mua suuresti, kiitos Alienit. Tuntu hyvältä vihdoin päästä kuvittaa hahmoa, joka seikkailee toisessa todellisuudessa”, Huuska kertoo.

Katso video alta.

Lisää luettavaa