Nyt viedään suomalaista miestä maailmalle – ”Tämä on kunnianosoitus meille elokuvantekijöille”

Dome Karukosken ohjaama Tom of Finland -elokuva on valittu Göteborgin kansainvälisten elokuvajuhlien kilpailusarjaan.

10.1.2017 09:49

Tom of Finland on myös valittu festivaalien avauselokuvaksi, mikä on suomalaiselle elokuvalle poikkeuksellista. Festivaalit järjestetään 27.1.–6.2.2017.

Pohjoismaiden johtava elokuvajuhla Göteborg International Film Festival julkisti tänään festivaalin avajaiselokuvat ja kilpasarjan elokuvat.

– On tärkeää löytää riittävän näkyvä tapa esittää elokuva ensimmäisen kerran julkisesti. Göteborg on Pohjoismaiden tärkein elokuvafestivaali ja erityisen hienoa on olla avauselokuvana, kommentoi yksi elokuvan tuottajista Aleksi Bardy, joka on myös käsikirjoittanut elokuvan.

– Elokuvamme on kaunis ja melodramaattinen elämäkerta, joka on enemmänkin suuren yleisön elokuva kuin tyypillinen rouhea festarileffa. Siksikin pääseminen arvostetun festivaalin avajaiselokuvaksi on erityinen taputus olalle ja kunnianosoitus meille elokuvantekijöille, toteaa elokuvan ohjaaja Dome Karukoski.

Festivaaleilla nähdään sekä pohjoismaisia että kansainvälisiä teoksia, ja se toimii myös pohjoismaisten elokuvien ponnahduslautana maailmalle.

Tom of Finland -elokuva on kuvaus suomalaisen taiteilijan Touko Laaksosen matkasta kansainväliseen menestykseen. Elokuvan päärooleissa nähdään Pekka Strang, Lauri Tilkanen ja Jessica Grabowsky.

 

Lisää luettavaa