Vielä hetken Netflixissä: Jännittävä selviytymistrilleri – ”katsoja huomaa välillä puristavansa tuolin käsinojia”

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 40.

27.2.2022 20:00

Horizon Line (2020) poistuu Netflixin valikoimasta 13. maaliskuuta.

Ruotsalaisen Mikael Marcimainin ohjaama selviytymistrilleri kertoo entisestä pariskunnasta, jotka lentävät pienkoneella ystäviensä häihin trooppiselle saarelle. Kesken lennon pilotti kuolee sydänkohtaukseen, ja kaksikko jää keskenään lentokoneeseen. Heillä ei ole viestintävälineitä, tietoa olinpaikastaan eikä käsitystä, miten koneella voi laskeutua. Lisäksi pelottava myrsky lähestyy konetta.

Pääosissa nähdään Allison Williams ja Alexander Dreymon.

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 40. Episodin arviossa Horizon Line sai kolme tähteä. Alla on otteita arviosta.

”Perusajatus ja sen toteutus on yhtä höpsö ja keinotekoinen kun pariskunnan kohtaamat uhat vuotavasta polttoaineletkusta uhkaavaan myrskyyn. Logiikka ja luonnonlait heittävät välillä häränpyllyä, jos elokuvan tapahtumat niin vaativat. Kaikki käänteet pohjustetaan niin rautalangasta vääntämällä, että hyvä ettei kertojaääni vielä selosta asioita sitä mukaa, kun ne tapahtuvat kuvassa.”

”Silti Horizon Line onnistuu väkisin tuottamaan mekaanista jännitystä, ja katsoja huomaa välillä puristavansa tuolin käsinojia odottaessaan sankarien selviämistä jälleen uudesta koettelemuksesta.”

Katso traileri alta.

Lähde: Flixable

Lisää luettavaa