Horizon Line

Suoraviivainen ja alleviivatusti käsikirjoitettu elokuva pienkoneeseen valtameren ylle ajelehtimaan jäävästä pariskunnasta onnistuu heppoisuudestaan huolimatta tuottamaan mekaanista jännitystä.

19.11.2020 18:06
MAA / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 20.11.2020

Vuonna 2012 meilläkin nähtiin Mikael Marcimainin ohjaama, 1970-luvun Ruotsin hienostokulissien taakse kätkeytyvästä ihmiskaupasta kertova mukiinmenevä draamajännäri Call Girl. Sen jälkeen lähinnä mainoksia ja sarjoja ohjannut Marcimain palasi tv:n maailmaan, kunnes hän nyt ilmestyi taas kartalle englanninkielisessä jännärissä, jonka tuottajiin lukeutuu Jaume Collet-Serra.

Horizon Line olisi voinut päätyä täkäläisille valkokankaille ilman tilaa raivannutta koronaakin, sillä sen tuotannossa on pohjoismaisen tuottaja- ja levittäjäjätti SF Studiosin rahaa. Sitä ei todennäköisesti ole kulunut paljon, sen verran simppeli jännäri on rakenteeltaan ja sisällöltään. Se ei kuitenkaan estä sitä toimimasta.

Elokuvasta tulee mieleen vuoden 2003 tehokas pikkuhitti Open Water, jossa pariskunta jää sukellusretken seurauksena yksin lillumaan keskelle valtamerta. Horizon Linessa on sama idea, mutta sen kaksi päähenkilöä leijailee rannattomien aavojen yläpuolella.

Vuotta aikaisemmin lomaromanssinsa lopettaneet Sara ja Jackson joutuvat matkaamaan yhteisen tuttunsa häihin paratiisisaarelle pienlentokoneella. Kun koneen ohjaaja saa sydänkohtauksen, joutuu Sara pitelemään konetta ilmassa muutaman tunnin opiskelun pohjalta. Bensa vähenee vähenemistään, eikä missään näy kuivaa maata…

Perusajatus ja sen toteutus on yhtä höpsö ja keinotekoinen kun pariskunnan kohtaamat uhat vuotavasta polttoaineletkusta uhkaavaan myrskyyn. Logiikka ja luonnonlait heittävät välillä häränpyllyä, jos elokuvan tapahtumat niin vaativat. Kaikki käänteet pohjustetaan niin rautalangasta vääntämällä, että hyvä ettei kertojaääni vielä selosta asioita sitä mukaa, kun ne tapahtuvat kuvassa.

Silti Horizon Line onnistuu väkisin tuottamaan mekaanista jännitystä, ja katsoja huomaa välillä puristavansa tuolin käsinojia odottaessaan sankarien selviämistä jälleen uudesta koettelemuksesta. Asiaa auttaa, että vaikka Saraa ja Jacksonia esittävät Allison Williams ja Alexander Dreymon eivät ehkä ole sukupolvensa parhaita näyttelijöitä, he ovat luonnikkaita ja pelaavat hyvin yhteen.

 

Horizon Line -elokuvan traileri

Lisää luettavaa