Vielä hetken Netflixissä: vuoden 2013 paras leffa – joitain kohtauksia tekee pahaa katsoa ja väkivalta voi olla joillekin liikaa

Kolme Oscaria napannut draama on vielä vähän aikaa valikoimassa.

27.1.2018 00:01

12 Years a Slave (2013) poistuu Netflixin valikoimasta 31. tammikuuta.

Steve McQueenin ohjaama historiallinen draama kertoo vapaasta mustaihoisesta miehestä, joka kidnapataan ja myydään orjaksi 1850-luvulla. Tarinassa seurataan hänen epätoivoista kamppailuaan vapautua ja päästä takaisin perheensä luo.

Pääosissa nähdään Chiwetel Ejiofor, Michael FassbenderBenedict CumberbatchPaul DanoGarret DillahuntPaul GiamattiLupita Nyong’oSarah Paulson ja Brad Pitt.

Kriitikoiden ylistämä 12 Years a Slave palkittiin parhaan elokuvan, parhaan sovitetun käsikirjoituksen ja parhaan naissivuosan (Lupita Nyong’o) Oscar-palkinnoilla. Episodin arviossa elokuvalle annettiin viisi tähteä. Alla on otteita arviosta.

12 Years a Slave on todentuntuinen ja voimakas elokuva, jossa orjuudesta annetaan pelottavan realistinen kuva.”

”Joitain kohtauksia tekee suorastaan pahaa katsoa. Elokuvan väkivalta voi olla joillekin liikaa, mutta McQueen ei ole halunnut silotella Northupin tarinaa.”

”Ohjaaja kuljettaa tarinaa varmalla kädellä. Persoonallinen visuaalinen tyyli, Hans Zimmerin hypnoottinen musiikki ja Ejioforin unohtumaton pääosasuoritus tekevät elokuvasta mestarillisen kokonaisuuden.”

Katso traileri alta.

Lähde: Flixable

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia