Kätilö (2015) poistuu Netflixistä 27. helmikuuta.
Antti Jokisen ohjaama sotadraama perustuu Katja Ketun romaaniin. Kätilö Helena kiertää Petsamon torppia avustamassa synnyttäviä naisia ja toivoo pääsevänsä pois tietämättömyyden, taikauskon ja suoranaisten lastenmurhien kehästä. Vuosi on 1944, ja saksalais-suomalaisen upseerin Johanneksen avulla Helena katsoo tilaisuutensa koittaneen. Johannes saa komennuksen Neuvostoliiton puolelle saksalaisten pitämään Titovkan vankileiriin ja häneen ihastunut Helena juonii itsensä sairaanhoitajaksi leirille.
Lue myös: Vielä hetken Netflixissä: Tämä leffa saa veden kielelle! ”Täysverinen hyvän mielen raina”
Pääosissa nähdään Krista Kosonen, Lauri Tilkanen, Pirkka-Pekka Petelius ja Tommi Korpela.
Kätilö voitti kaksi Jussi-palkintoa: paras naispääosa (Krista Kosonen) ja miessivuosa (Pirkka-Pekka Petelius).
Episodin arviossa Kätilö sai neljä tähteä. Alla on otteita arviosta.
”Ketun romaaniin maailmaan on hieman vaikeata päästä sisälle, sillä siinä on monimutkainen rakenne ja useita kertojia. Elokuva on rakenteeltaan yksinkertaisempi, ja se tempaakin mukaansa heti ensi hetkiltä. Jokinen on dramatisoinut kirjan tapahtumat selkeämmäksi kerronnaksi. Kirjasta on väistämättä jäänyt aineksia pois, mutta se ei missään nimessä tunnu riisutulta.”
”Kätilö on komea elokuva, josta puuttuvat täysin kotimaisissa elokuvissa usein nähdyt kökköydet ja kömpelyydet. Se on upeasti kuvattu ja luontevasti näytelty tuotanto, jota voi jo nyt pitää yhtenä vuoden parhaista kotimaisista elokuvista. Ihme on, jos tätä elokuvaa ei noteerata myös kansainvälisesti.”
Katso traileri alta.