Vielä kaksi leffaa ja sitten ulos – tässä ovat Quentin Tarantinon eläkesuunnitelmat

14.12.2015 14:38

Quentin Tarantino on jo pitkään puhunut lopettavansa elokuvien tekemisen, kunnes tiukka kymmenen leffan filmografia on kasassa.

Nyt ohjaaja on The Hollywood Reporterin ohjaajien keskustelupöydässä vahvistanut tämän suunnitelman ja paljastanut osan ”eläke”suunnitelmistaan – joista yksi on omien elokuviensa vieminen teatterilavalle.

”Teen luultavasti vain kymmenen elokuvaa, joten suunnittelen jo, mitä teen sen jälkeen. Siksi minä lasken niitä. Minulla on kaksi jäljellä. Haluan lopettaa tietyssä pisteessä”, Tarantino sanoo.

”Se mitä haluan tehdä, on kirjoittaa romaaneja ja kirjoittaa sekä ohjata teatteria. Haluan itse asiassa tehdä teatteriversion The Hateful Eightistä, koska pidän ajatuksesta, että muut näyttelijät saavat mahdollisuuden esittää hahmojani ja katsoa, mitä siitä seuraa.”

Tarantino pitää myös siitä, että ohjaajan debyyttielokuva Reservoir Dogs sopii niin erinomaisesti teatterilavalle, jonne se on adaptoitu useita kertoja, ja jossa se voidaan vielä jatkossakin esittää. The Hateful Eightin lukeminen yleisön edessä sai Tarantinon vakuuttuneeksi siitä, että elokuva oli valmis kuvattavaksi.

”En olisi niin itsevarma sen esittämisestä niin aikaisin, ellen olisi varma materiaalistani”, Tarantino kuitenkin summaa.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa