Vierailulla Evil Deadin kuvauspaikalla – irtojäseniä, tekoverta ja muuta tilpehööriä

Vuonna 1981 julkaistu Evil Dead sai monen maan sensorit hehkumaan innosta. Silti se käynnisti ohjaaja Sam Raimin ja pääosanäyttelijä Bruce Campbellin uran. Siitä muodostui kauhufanien kulttiklassikko, joka poiki kaksi jatko-osaa, tietokonepelin, sarjakuvaversion ja jopa musikaalin. Vuosi sitten joukko journalisteja kutsuttiin Uuden-Seelannin Aucklandiin tutustumaan uudelleenfilmatisoinnin kuvauksiin.

Teksti: Anthony Britten

Uusi versio Evil Deadista lähtee liikkeelle alkuperäisen lähtökohdista: viisi nuorta saapuu syrjäiselle metsämökille, jolla tietyn Kuolleiden kirjan löytyminen vapauttaa suunnattomia kauhuja. Oma matkamme alkaa Etelä-Aucklandin Evil Dead -studiolta. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme on isossa varastorakennuksessa sijaitseva avoin, pienten toimistojen reunustama työtila, jonka keskellä on työpöytiä. Kyseessä ei ole mikään tavallinen työpaikka. Ympäri huonetta pöydillä ja tuoleilla lojuu revittyjä ja verisiä vaatteita, kuolleita kissoja, moottorisahoja, sorkkarautoja, rutkasti tekoverta, sähköveitsi ja naulapyssy. Ystävien ja perheenjäsenten kuvien sijaan pöydillä on tekopäitä demonisten riivausten eri asteissa ja irrallisia ruumiinjäseniä. Tämä on Evil Deadin päätukikohta!

Vaellellessamme ympäriinsä joukkoomme liittyvät välineiden ja proteesien suunnittelija Roger Murray ja maskeerausvastaava Jane O’Kane. Saamme kuulla, että ohjaaja Federico Alvarez vaati cgi:n käytön minimoimista.

– Käytämme tietokone-efektejä silloin kun se on tarpeen, mutta yritämme toteuttaa mahdollisimman paljon kameran edessä, Murray jatkaa.

Proteesi- ja maskeerausosastolla näemme lukemattomia seinille ripustettuja hahmotelmia Evil Deadin päähenkilöistä sellaisina kuin he ovat elokuvan alussa ja sitten tarinan kehittyessä demonisen tartunnan ja fyysisen runtelun eri asteissa. Paikka ei sovi heikkohermoisille. Esillä on mallikuvia eräästä hahmosta ilman leukaa, toinen on ampunut itseään naulapyssyllä päähän demonisen kidutuksen vallassa (kyseinen päivä vaati erityisen mutkikkaita, useista osista koostuvia maskeerauksia sekä kuminauloja) ja yksi päähenkilöistä näyttää leikkaavan kätensä irti epätoivoisena yrityksenä pysäyttää riivaus.

Kuvitukset toimivat ohjeistuksena maskeeraajille, jotka turvautuvat niihin sitä enemmän mitä korkeammaksi verimäärät nousevat. Saamme myös vilkaista kirjaa täynnä tosielämän kuvia, joista tiimi etsii malleja – sitä ette halua ikinä nähdä!

Todistamme erään sijaisnäyttelijän varustamista kohtaukseen, jota meidän on tarkoitus seurata myöhemmin. Kane kertoo, että vaikka kuvauspäivät ovat 12-tuntisia, meikkiosastoon kohdistuu kova paine.

– Meidän pitää suoriutua maskeerauksesta kolmessa tunnissa. Voisimme jatkaa loputtomiin, mutta silloin näyttelijät eivät ikinä pääsisi kuvauspaikalle, Murray kiittelee näyttelijöitä kärsivällisyydestä pitkää prosessia kohtaan.

Meille esitellään useampaa erilaista tekoverta sekä ruumiinosia, joita näyttelijöihin kiinnitetään. Proteeseihin kuuluvat ainakin murskattu käsi, jota näyttelijä käyttää kuin hansikasta, kaksihaarainen kieli, jota avustaja operoi ja samaten apulaisen liikuttama tekokäsivarsi, jonka näyttelijä menettää samalla, kun hänen oma kätensä on sidottu selän taakse tunneiksikin kerrallaan. Murrayn mukaan se oli erittäin epämukavaa, mutta lohduttaa tiedolla, että näyttelijä hyödynsi kivun roolisuorituksessaan.

Palaamme Evil Dead -tukikohtaan tapaamaan lavastaja Robert Gilliesiä, joka esittelee itse Kuolleiden kirjan, Necronomiconin. Kyseessä on elokuvan keskeinen esine, nuorten vapauttamien kauhujen katalyytti. Lavaste tai ei, sen piteleminen tuo väreet selkäpiihin.

Keinotekoisine ihmisnahkoineen ja -hiuksineen se eroaa hieman alkuperäisestä versiosta mutta näyttää vieläkin pelottavammalta. Kansi oikeasti tuntuu kylmältä, kuolleelta iholta, ja sisäsivuilla helvetti herää eloon. Sivu sivun jälkeen epätoivoisia raapustuksia, rujoja kuvia, kirouksia, varoituksia ja veritahroja. Yksityiskohtien määrä on uskomaton. Gilliesin ryhmä on ylittänyt itsensä, kirja näyttää vuosisatoja vanhalta. Se todella näyttää portilta helvettiin.

Kuolleiden kirjan ohella toinen Evil Dead -universumin tukipilareista on metsän mökki. Gillies esittelee seinällisen erilaisia sisä- ja ulkokuvia. Hän etsi inspiraatiota tutkimalla eteläisen Yhdysvaltojen, kuten Tennesseen vanhoja metsämajoja. Hän selostaa, miten niistä päädyttiin 2010-luvulle kehittämällä tarinoita: miten eräs perhe rakensi mökin 1930-luvulla, millaisia asukkaita siellä on ollut ja miten se on ollut autiona vuosia.

Lue koko juttu uudesta Episodista 5/2013. Ilmestyy 10.5.2013.

 

Aiheeseen liittyvät jutut