Vin Dieselistä seuraava Batman? Vai olisiko Joseph Gordon-Levitt parempi? Katso lista ehdokkaista

2.8.2013 10:47

Ohjaaja Zack Snyder tekee jatkoa Man of Steel -elokuvalle, jossa Henry Cavill jatkaa Teräsmiehen roolissa. Mukana elokuvassa on myös Batmanin hahmo, jolle ei vielä ole näyttelijää. Yön ritari -trilogiassa näytellyt Christian Bale on joka tapauksessa ilmoittanut ripustavansa lepakkoviitan naulaan.

Kenestä siis uusi Batman? Elokuvan on tarkoitus tulla teattereihin kesällä 2015, ja tuotanto pitäisi saada käyntiin ensi vuonna.

Hero Complex -sivusto on laatinut oman listansa potentiaalisista ehdokkaista Batmanin rooliin ja pyytää lukijoita äänestämään suosikkiaan. Kyseessä on tietenkin täysin epävirallinen lista, mutta mukana on kiinnostavia nimiä. Miltä esimerkiksi tuntuisi nähdä Vin Diesel Batmanin puvussa? Tai Ryan Gosling? Tällä hetkellä ääniä on saanut eniten Joseph Gordon-Levitt, jonka roolihahmo Yön ritarin paluussa (kuvassa) viittasi pikemminkin Robinin rooliin.

Hero Complexin juttu ja äänestys täällä.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa