Von Trier naljailee Cannesille

30.9.2011 18:09

Tanskalaisohjaaja Lars von Trier heitettiin ulos viime toukokuussa Cannesin elokuvafestivaaleilta ei-toivottuna henkilönä (’persona non grata’) natsikommenttiensa johdosta. Tämä oli jonkinasteista liioittelua ranskalaisten taholta ja tuoreessa mainoskampanjassa ohjaaja iskee takaisin. Melancholia -elokuvaa mainostavista julisteista yksi erottuu joukosta sillä elokuvan ohjaajat harvoin ovat esillä omilla kasvoillaan paitsi silloin kun itsekin näyttelevät teoksissaan. Tämä oli normaalia Alfred Hitchcockille, mutta edellisestä vastaavanlaisesta tempauksesta on kulunut aikaa jo tovi.

Melancholia -julisteen vasemmassa yläreunassa nähdään varsinainen ”Cannes-piikki” – sinetti, missä mainitaan ohjaajan olevan elokuvan virallinen ’persona non grata’. Von Trier käyttää nimeään aina elokuvan tittelin yhteydessä, mikä kielii siitä, että kyseessä on tinkimättömän ohjaajan lopullinen versio. Se kertoo myös siitä, että von Trier tietää oman arvonsa, ja monen mielestä ehkä liiankin hyvin. Esimerkiksi myös John Carpenter käyttää nimeään leffatittelin etuliitteenä, mutta tämä ei enää vuosikymmeniin ole ollut laadun tae.

Lisää luettavaa