Vuoden elokuvatapaus? Tätä trilogiaa ei ole koskaan aiemmin esitetty valkokankaalla kokonaisuutena

29.12.2015 14:10

Nyt kannattaa elokuvafanin lähteä Lahteen!

Lahden Kino Iiriksessä nähdään nimittäin elokuvatrilogia, jota ei järjestäjien mukaan ole koskaan aiemmin esitetty yhtenä kokonaisuutena.

Kyseessä on trilogia, jonka yhdistävänä tekijänä on niissä esiintyvä suomalaisen teatteri- ja elokuvamaailman monitoimimies Jussi Parviainen. Trilogian kulttimaineeseen nousseet elokuvat ovat Juha Rosman ohjaama Harmagedonerään maailman loppu (1986), Pekka Lehdon ohjaama Yksinteoin (1990) ja Parviaisen itsensä ohjaama harvoin esitetty Yksinteoin kaksi (2011).

Harmagedonissa Parviainen esittää alter egoaan nimeltä Juska Paarma ja Yksinteoin-elokuvissa itseään muistuttavaa miestä.

Jussi Parviaisen elokuvatrilogia järjestetään Kino Iiriksessä 23. tammikuuta 2016 klo 14. Parviainen, Rosma ja Lehto ovat paikalla tapahtumassa. Luvassa on elokuvien lisäksi keskustelua ja jatkoklubi.

Lisätietoja tapahtuman Facebook-sivuilla.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa