WandaVisionin kohuttu vieraileva tähti ei ollutkaan vedätystä – näin siinä kävi

Marvel Studiosin keulahahmo Kevin Feige vahvisti asian.

Disney+:n katsojamagneetiksi muodostunut Marvel-sarja WandaVision nostatti kierroksia aivan loppuunsa asti. Elizabeth Olsenin ja Paul Bettanyn Avengers-elokuvissa tutuiksi tekemiensä hahmojen show’n katsottiin alkuvuodesta olevan jopa maailman suosituin tv-sarja.

Sarjan ympärillä kiersi kohtalaisen pitkään sitkeä huhu siitä, että Olsenin Scarlet Witchin ja Bettanyn Visionin lisäksi siinä nähtäisiin vielä kolmas ns. isompi Marvel-tähti. Koska Scarlet Witch on mukana tulevassa Doctor Strange -jatko-osassa, Benedict Cumberbatchin näyttelemä Stephen Strange olisi ollut looginen vaihtoehto WandaVisionin merkkivieraaksi.

Moni fani ehti pettyä, kun Cumberbatchin cameo-rooli jäi toteutumatta. Marvel Studiosin johtohahmo Kevin Feige on nyttemmin paljastanut, että Doctor Strangen vierailu sarjassa oli sittenkin tapahtua. Stephen Strangen oli tarkoitus piipahtaa ainakin yhdessä sarjan sisään kirjoitetuista mainoksista. Lopulta WandaVisionin päätösjakso kuitenkin kirjoitettiin niin, ettei Strangelle jätetty lainkaan tilaa.

– Jotkut saattavat sanoa, että Doctor Strangen näkeminen olisi ollut mahtavaa. Mutta se olisi ollut Wandalta pois. Emme halunneet lopettaa sarjaa seuraavan elokuvan ehdoilla, eli marssittamalla esiin valkoisen miehen, joka selittää, kuinka voima toimii, Feige perustelee.

 

Lähteet: Rolling Stone, MovieWeb