Will Smith ja Tom Hanks haluavat näytellä rikostrillerissä

Tositapahtumiin perustuva Triple Frontier on ollut jumissa tuotantohelvetissä jo vuosia. Nyt kuitenkin näyttää vihdoin siltä, että elokuva tuleekin pääsemään valkokankaalle asti.

Deadline-sivuston mukaan elokuva on nyt löytänyt uuden ohjaajan J.C. Chandlorin aiemman ohjaajan Katheryn Bigelown tilalle, joka luopui pestistään vuosi sitten tehdäkseen toisen elokuvan. Myös Hollywoodin suuret nimet Will Smith ja Tom Hanks ovat pitkän viivytyksenkin jälkeen ilmoittaneet olevansa kiinnostuneita elokuvassa näyttelemisestä.

Triple Frontier perustuu Mark Boalin kirjoittamaan käsikirjoitukseen ja se sijoittuu Etelä-Amerikkaan. Elokuvan nimi viittaa raja-alueeseen Paraguayn, Argentiinan ja Brasilian välillä, joka on yksi maailman vaarallisimmista alueista järjestäytyneen rikollisuutensa vuoksi. Triple Frontieressa nähdään Hanksin ja Smithin lisäksi todennäköisesti muitakin suuria tähtiä, sillä elokuvan keskiössä on viisi päähahmoa.

 

(Episodi/SK)

Aiheeseen liittyvät jutut