Will Smith pukeutuu taas mustaan?

24.3.2010 10:50

Nähdäänkö Will Smith myös kolmannessa Men in Black -elokuvassa?

Will Smith on jo vuoden verran pohtinut seuraavaa siirtoaan näyttelijänurallaan. Varietyn mukaan Smith harkitsee nyt kahden elokuvaprojektin välillä, ja tekee seuraavaksi joko Men in Black 3 -elokuvan tai The City That Sailed -nimisen fantasiaseikkailun.

Jälkimmäisen on käsikirjoittannut Andrew Niccol. New Yorkiin sijoittuva elokuva kertoo katutaikurista, jonka tytär asuu Englannissa. Isäänsä kaipaava tyttö löytää taikakynttilöitä, joiden avulla hän toivoo pääsevänsä New Yorkiin isänsä luo.

MIB 3:n juonesta tai ohjaajasta ei toistaiseksi ole annettu tietoja julkisuuteen.

Niina Holm

Lisää luettavaa