World War Z:n alkuperäinen lopetus ”ei todennäköisesti tule koskaan nähtäville”

18.9.2013 21:04

World War Z:n ohjaaja Marc Forsterin mukaan elokuvan alkuperäinen lopetus ei todennäköisesti tule koskaan yleisön nähtäville.

Venäjällä tapahtuva puolituntinen, tuhansien zombien ja ihmiskunnan rippeiden sotatanner vilahti lyhyesti lopullisen elokuvan loppukuvissa, mutta haaveet jonkin erikoisjulkaisun sisältämästä kokonaisesta vaihtoehtolopusta voi ohjaajan mukaan unohtaa.

Movies.comille kommentoineen Forsterin mukaan kohtausta ei koskaan viimeistelty, koska se todettiin jo raakaversiona liian massiiviseksi jatkoksi sitä edeltävien kohtausten, Israelin valloituksen ja lentokoneonnettomuuden jälkeen. Forster jatkaa, että koko jakson CGI-käsittely maksaisi enemmän kuin kukaan olisi valmis panostamaan, joten kohtaus jää ainakin ensimmäisen World War Z -elokuvan osalta arkistojen kätköihin.

Kiellosta huolimatta, luulisi mahdollisen jatko-osan olevan kiinnostunut hyödyntämään jo valmiiksi kuvattua materiaalia vaikka alkuteksteissään. Toisaalta on merkillistä, miksi kohtausta ei voisi esittää kotiteatterijulkaisun kyljessä raakaversiona. Onhan vaihtoehtoisia loppuja nähty ihan pelkkänä kuvakäsikirjoituksenakin, kuten 28 päivää myöhemmin -kauhuelokuvan (2002) julkaisussa.

Lähde: Dark Horizons

(Episodi/JSV)

Lisää luettavaa