World War Z:n jatko valmisteilla – vain käsikirjoitus puuttuu

10.9.2013 23:48

Brad Pittin ja epidemian tavoin maailmaa valloittaneiden zombien taru on saamassa jatkoa.

Varietylle haastelleen Pittin mukaan ensimmäisen elokuvan suunnitellusta jäi monia zombien maailmaa koskevia ideoita käyttämättä ja jatko-osasta puhutaan jo. Ideoiden ylijäämä ei ole ihme, olihan World War Zeta alun perin suunniteltu trilogiaksi. Mutta kuten aina ennen tuotantokoneiston käynnistämistä, jonkun täytyy ensin koostaa ideoista uskottava käsikirjoitus.

Marc Forsterin ohjaamaa ensimmäistä World War Z -elokuvaa kävivät vuoron perään rustaamassa Matthew Michael Carnahan (The Kingdom), Drew Goddard (The Cabin in the Woods), Damon Lindelof (Prometheus) ja J. Michael Straczynski (Thor). Nähtäväksi siis jää, kenestä on tarttumaan jatko-osaan ja luotetaanko ensimmäisen kynämiehen näkemykseen loppuun asti.

Kaikista uusintakuvauksista ja tarinanmuutoksista huolimatta budjettinsa liki 200 miljoonaan paisuttanut massakauhu keräsi lippukassoilta mojovan palautuksen, yli 500 miljoonaa dollaria, mikä teki siitä Pittin uran tuottoisimman elokuvan.

(Episodi/JSV)

Lisää luettavaa