X-Men-näyttelijä paljasti vahingossa kuninkaallisen roolinsa Doctor Whossa: ”Sen piti olla salaisuus!”

BBC ei ihan onnistunut tavoitteessaan pitää kulttisarjansa uuden kauden juonikuviot salassa.

12.3.2018 12:25

Usein näyttelijöitä ja muita televisio- ja elokuvatuotannoissa työskenteleviä ihmisiä sitovat tarkat vaitiolovelvollisuudet, mutta välillä vahinkoja voi käydä.

Amerikkalaistunut skottinäyttelijä Alan Cumming kertoi viime viikolla Homo Sapiens -podcastin haastattelussa vierailevansa tulevalla Doctor Who -tuotantokaudella. Cummingin rooli on Skotlannin kuningas Jaakko I, joka hallitsi 1400-luvun alkupuolella. Cumming kertoi roolinsa kuvausten alkavan pian ja olevansa todella innoissaan vierailustaan.

Pari päivää tätä uutista myöhemmin Cumming kuitenkin julkaisi Twitter-tilillään anteeksipyynnön paljastuksestaan. Roolin ja koko Cummingin vierailun sarjassa piti olla suuri salaisuus, mutta kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Uusi Doctor Who -kausi on ollut otsikoissa paljon jo etukäteen, koska Tohtorin roolin ottaa uudentumisen myötä vastaan ensimmäistä kertaa nainen eli Jodie Whittaker.

Cumming nähtiin vuonna 2003 X-Men 2 -elokuvassa, ja viime vuosina hän on vakuuttanut amerikkalaisessa The Good Wife -lakidraamassa.

https://twitter.com/Alancumming/status/972068443360030721

Lähde: Digital Spy.

Lisää luettavaa