Yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä kauhuelokuvista kääntymässä tv-sarjaksi

Blair Witch Projectin menestys aloitti uudenlaisten found footage -kauhuelokuvien aallon.

31.10.2017 11:37

Vuonna 1999 jättimäiseksi yllätyshitiksi nousseen Blair Witch Projectin toinen ohjaaja Eduardo Sanchez on paljastanut kauhuelokuvaan perustuvan tv-sarjan olevan kehitteillä.

Diminishing Returns -podcastissä suunnitelmista puhuneen ohjaajan mukaan kyseessä on alkuperäisten tekijöiden eli Sanchezin ja Daniel Myrickin luoma sarja, jossa kiinnostavat ohjaajat pääsevät ohjaamaan eri jaksoja.

Sanchezin puheista voisi päätellä, että kyseessä on American Horror Storyn tai Black Mirrorin kaltainen antologiasarja, mutta ohjaaja ei vielä paljasta korttejaan.

”En voi vielä puhua siitä. Mielestäni ajatus Blair Witch -antologiasta on aina ollut hyvin kiinnostava…. Joten katsotaan, mitä tuleman pitää. Luulen kuitenkin, että siinä on seuraava iso juttu Blair Witchille. Luultavasti tv:n puolella”, Sanches pohtii.

 

Viime vuonna ensi-iltansa saanut Blair Witch -elokuva, ohjaajanaan Adam Wingard (You’re Next, The Guest), ei saanut yleisöltä tai kriitikoilta erityisen lämmintä vastaanottoa. Nähtäväksi jää, herättääkö tuttuun maailmaan sijoittuva tv-sarja vielä kiinnostusta.

Alkuperäinen Blair Witch Project toi found footage -kauhun laajan yleisön tietoisuuteen ja tienasi maailmanlaajuisesti huimat 248 miljoonaa dollaria. Elokuvan tekeminen maksoi 60000 dollaria.

Lähde: The Playlist

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia