Yle Areenasta löytyy vielä hetken erittäin kova sotaleffa – ”juuri sellainen sankaritarina, jollaisten kertomista varten elokuvamedia on keksitty”

Pohjautuu tositapahtumiin.

Lone Survivor (2013) on katsottavissa Yle Areenassa vielä yhdeksän päivän ajan.

Peter Bergin ohjaama sotaelokuva pohjautuu entisen Navy SEAL -sotilaan Marcus Luttrellin ja Patrick Robinsonin kirjaan, jossa kerrottiin Luttrellin kokemuksista. Neljä amerikkalaisten erikoisjoukkojen sotilasta suorittaa salaista tehtävää Afganistanin vuoristossa vuonna 2005. Taliban-johtajaa etsivät sotilaat joutuvat kuitenkin vihollisten piirittämiksi.

Pääosissa nähdään Mark Wahlberg, Taylor Kitsch, Emile Hirsch, Ben Foster ja Eric Bana.

Episodin arviossa Lone Survivor sai neljä tähteä.

”Sillä kaikesta mahdollisesta politisoinnista – oli se sitten tekijöiden tai katsojan silmässä – huolimatta Lone Survivor on ennen kaikkea juuri sellainen sankaritarina, jollaisten kertomista varten elokuvamedia on keksitty. Ja löytyy siitä kaiken räiskeen alta myös myönnytys inhimillisille arvoille”, kirjoitettiin arviossa.

Tässä linkki elokuvaan Yle Areenassa.

Katso traileri alta.