Slash Film uutisoi, että Disney on löytänyt uuden päätähden tulevaan Pirates of the Caribbean -elokuvaan, joka jatkaa samaa sarjaa Johnny Deppin tähdittämien elokuvien kanssa.
Tietojen mukaan Oscar-ehdokas Margot Robbie tullaan näkemään seikkailun pääroolissa. Elokuvan käsikirjoittaa Birds of Prayssa Robbien kanssa työskennellyt Christina Hodson, jonka edellisiin käsikirjoitustöihin lukeutuu myös muun muassa Bumblebee.
Tämä produktio on kuitenkin eri, kuin viime vuonna ilmoitettu uusintafilmatisointiversio. Sitä työstää parhaillaan Ted Elliott ja Craig Mazin. Näyttää siltä, että Disney haluaa pitää kynsin hampain kiinni franchisesta, vaikka Depp onkin ilmeisesti heitetty pois.