Richard Linklaterin elokuvien lämpö, intiimiys ja arkisuus tekevät erityisen hyvää juuri nyt, kun valkokankaat on täytetty pääosin jättimäisillä, ontoilla ja varman päälle tehdyillä Hollywood-tuotteilla. Rakkautta ennen -elokuvasarjastaan tunnetun elokuvantekijän uusi elokuva, perhesuhteisiin tarkentava Boyhood, on poikkeuksellinen teos monessakin mielessä.
Boyhood on eeppinen – näyttelijä Ethan Hawken sanoin ”tolstoimainen” – kasvutarina, jonka pienimuotoiset tapahtumat kerrotaan tavallisen amerikkalaispojan näkökulmasta. Linklater kuvasi Boyhoodin samojen näyttelijöiden kanssa 39 päivässä 12 vuoden aikana. Pääosaa esittävä Ellar Coltrane oli roolin saadessaan 6-vuotias ja elokuvan valmistuessa täysi-ikäinen. Boyhood todistaa kiehtovasti paitsi elokuvan Mason-pojan myös Coltranen kehitystä.
Boyhood on harvinainen kokeilu, ja samalla erittäin onnistunut, nautittava ja jopa taianomainen elokuva. Tapa, jolla se vangitsee aikaa, osuu elokuvataiteen ytimeen. Näin pitkää todellista aikajännettä on vain harvoin hyödynnetty fiktioelokuvissa. Samoihin ulottuvuuksiin, pidemmällekin, ylsi Francois Truffaut Antoine Doinel -sarjalla, jossa Jean-Pierre Léaud näytteli Truffaut’n alter egoa. Léaud oli 14-vuotias 400 kepposta -elokuvan (1959) kuvauksissa. Hän palasi Doineliksi vielä neljässä elokuvassa kahdenkymmenen vuoden aikana.
Richard Linklater vangitsi ajan kulkua kiinnostavasti jo Rakkautta ennen -trilogiassaan. Elokuvien välillä oli vuosia, ja oli jännittävää seurata näyttelijöiden, Ethan Hawken ja Julie Delpyn, kypsyvän ja ikääntyvän samaa tahtia päähenkilöiden kanssa.
Berliinin elokuvajuhlilla parhaan ohjauksen palkinnolla huomioitu Boyhood ei ole vain erään pojan kehityskertomus. Se on koskettava tutkielma lapsen suhteesta vanhempiinsa. Elokuva ei ole juonivetoinen, mutta Linklater kuljettaa jäntevästi tiettyjä aiheita ja teemoja kohtauksesta ja vuodesta toiseen.
Linklater kuvaa etenkin Masonin ja hänen yksinhuoltajaäitinsä välistä suhdetta monisyisesti ja hellyydellä. Masonin monia miessuhteita läpikäyvää, fiksua mutta epävarmaa Olivia-äitiä näyttelee luonteva ja hurmaava Patricia Arquette, joka on viimeksi nähty tv-sarjassa Näkijä.
Boyhood alkaa suurella muutoksella kuusivuotiaan Masonin elämässä: hänen äitinsä jättää sen hetkisen poikaystävänsä ja päättää hankkia yliopistotutkinnon. Perhe aloittaa alusta uudella paikkakunnalla, Houstonissa. Samaan aikaan Masonin isä (Hawke) tekee yllättäen paluun lastensa, Masonin ja isosisko Samanthan (ohjaajan tytär Lorelei Linklater), elämään.
Oliviaa Alaskasta palanneen ex-miehen huolettomuus harmittaa. Pienen Masonin arjessa äiti edustaa pysyvyyttä ja suunnitelmallisuutta, isä välillä vastuutontakin elämäniloa. Asetelmat toki muuttuvat vuosien varrella moneen kertaan. Olivia toistaa samoja virheitä miessuhteesta toiseen, eikä hänkään tee valintojaan aina lasten etu edellä.
Ja viimein Masonin isäkin alkaa osoittaa aikuistumisen merkkejä: hän perustaa uuden perheen, kasvattaa hölmöt viikset ja vaihtaa päheän Pontiacinsa järkevään tila-autoon.
Boyhood on elokuva, joka koostuu pienistä, todenmakuisista hetkistä. Se huipentuu tilanteeseen, jossa Olivia-äiti potee lastensa aikuistumista. Kohtaus välittää liikuttavan tarkasti sen katkeransuloisen tunteen, joka nousee kun tajuntaan uppoaa, miten aika karkaa käsistä.
Boyhoodin voi ottaa myös nostalgiatrippinä viime vuosikymmenelle, sillä Linklater linkittää Masonin kokemukset aikaan ja paikkaan tarkasti. Ajan kulusta kertovat vaihtuvat bändit, vaatteet ja viestintätavat. Elokuvan musiikkiraidalla kuullaan 2000-luvun indiebändejä Wilcosta Arcade Fireen ja Phoenixiin. The Flaming Lipsin Do You Realize?? kiteyttää kauniisti ja kipeästi elämän ohikiitävyyden.