Kiinalaisen sananlaskun mukaan tärkeintä elämässä on puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää. Virpi Suutarin uusi dokumentti haastaa vanhan viisauden. Siinä esiintyville ihmisille puutarhanhoito on suorastaan elintärkeää, mutta sitäkin tärkeämpää on rakkaus.
Eedenistä pohjoiseen kertoo puutarhanhoitoon hurahtaneista pariskunnista. Osalle oma piha on alituisen laittamisen kohde, toiset tyytyvät vain vähän avittamaan luontoa. Kaikille puuhastelu puutarhassa tarjoaa mielekästä tekemistä, mielihyvää ja lohtua. Se voi olla myös surutyötä: eräs aviopari kertoo toipuneensa poikansa kuolemasta puutarhansa avulla.
Dokumentin varsinainen aihe työntyy vähitellen esiin kaiken kuopsuttamisen ja kitkemisen alta. Se on pitkässä liitossa muotoaan muuttava rakkaus. Puutarhasta tulee parisuhteen metafora. Kumpikin vaatii hoivaa kukoistaakseen. Kaikki elokuvan pariskunnat ovat olleet pitkään yhdessä ja selviytyneet monenlaisista vaikeuksista.
Vaikka dokumentissa käsitellään kipeitäkin asioita, se on tulvillaan valoa ja lämpöä. Pullukka- ja Möhkäle-nimisiä jättikurpitsoita paapova pariskunta on riemastuttavan hauska. Hellää huumoria on myös kohtauksessa, jossa iäkäs mies muistelee ensitreffejään vaimonsa kanssa, tämän kaunista mekkoa ja pitkiä sääriä. Kamera tarkentaa kasvimaalla yötä myöten kykkivään puolisoon, jonka hyönteisverkon peittämillä kasvoilla kareilee kaino hymy. Ei jää epäselväksi, että rakkaus on tallella.
Virpi Suutarin edellinen pitkä dokumenttielokuva, itähelsinkiläisistä nuorista kertonut Hilton! (2013), tuli teattereihin viime vuonna. Ensi-iltojen lähekkäisyys johtuu siitä, että elokuvat valmistuivat rinta rinnan. Hiltonia kuvattiin talvet, Eedeniä kesät. Molempien dokumenttien kameratyöskentelystä vastaa Suutarin luottokuvaaja Heikki Färm.
Suutari tuli tunnetuksi yhdessä Susanna Helken kanssa tekemistään dokumenteista. Eedenistä pohjoiseen muistuttaa ohjaajakaksikon ensimmäistä yhteistä elokuvaa Synti – dokumentti jokapäiväisistä rikoksista (1996), joka kertoi tavallisten suomalaisten kokemista ja tekemistä vääryyksistä. Absurdin humoristisia ja hartaan metafyysisiä sävyjä tavoitellut dokumentti lähestyi fiktiota, sillä tarinoitaan kertovat ihmiset oli aseteltu erilaisiin tiloihin tavalla, joka toi mieleen ruotsalaisen Roy Anderssonin tyylin. Kodit, pihat ja työpaikat muuttuivat ikään kuin lavasteiksi, joissa henkilöt lausuivat etukäteen opettelemiaan vuorosanoja.
Taideteollisen korkeakoulun lopputyönä valmistunut Synti oli mainio elokuva, mutta asetelmallisuudessaan se oli myös aavistuksen keinotekoinen. Eedenistä pohjoiseen ei kärsi samasta ongelmasta. Sen kypsä elokuvakerronta on täydellisen vaivatonta ja teeskentelemätöntä. Käsikirjoitetut kohtaukset istuvat kokonaisuuteen saumattomasti.
Puutarha tarjoaa oivallisen ympäristön myös elämän kiertokulun peilaamiseen. Yksi elokuvan henkilöistä on vakavasti sairas ja valmistautuu lähestyvään lähtöönsä. Kohtaus, jossa hänen tuhkansa sirotellaan kotipihan pensaan juurelle, on sekä liikuttava että lohdullinen. Kenties puutarhanhoito opettaa harjoittajilleen myös luontevaa suhtautumista kuolemaan.