Kesken kiihkeimmän pikkujoulukauden monissa suomalaisissa yrityksissä keräännytään katsomaan Kaverille ei jätetä -sarjan pikkujoulujaksoa. Sarjan inhorealistinen ote suomalaisen työelämän suosikkijuhlaan on hikoiluttavan samastuttavaa katseltavaa monelle.
Mitä joulunviettoon tulee, on Yhdysvalloissa joulukuuset ja kimallus aina massiivisempaa ja meno ”mieluummin överit kuin vajarit”. Siksi siellä myös totta kai järjestetään järjettömiä pikkujouluja. Selkokielellä se tarkoittaa siis aamulla kahdeksalta kahvia, pullaa ja alkoholittomia mimosa-drinkkejä yrityksen yhteistiloissa ja johon osallistuminen on pakollista. Yritysten johdossa juhlat nähdään pakollisina kuluina, joista olisi suotavaa päästä eroon talouskurin ja tehokkuuden kulta-aikana.
Onneksi tuollaisille järjettömyyksille on aina myös omat vastavoimansa. Esimerkkinä toimikoon IT-alan yritys, joka päättää järjestää todella kalliit pikkujoulubileet pelastaakseen työpaikkansa massairtisanomisilta. Koko kuviossa ei ole yhtään mitään järkeä, mutta sitä ei elokuvasta löydy muutenkaan. Ja juuri siksi se onkin niin viihdyttävä.
Firman pikkujoulut ei erotu massasta, mutta juuri siinä piilee iso osa sen toimivuutta. Mahtavan Hokkarihemmot (2007) ja viihdyttävän Vaihtamalla paranee (2010) ohjanneet Josh Gordon ja Will Speck osaavat toimivan kaavan, jolla revitellään Amerikan malliin. Riettauksien ja päihteiden kanssa absurdeissa tilanteissa on koheltamassa koko joukko kovia eturivin koomikkoja.
Jason Bateman, T.J. Miller ja Olivia Munn vievät tarinaa, tai jotain sen kaltaista, eteenpäin ihan sujuvasti, mutta parhaat naurut sekä nopeimmat tilanteiden eskaloitumiset jäävät elokuvan monipuolisten sivuosien kontolle. Erityismaininnan ansaitsee Kate McKinnon, joka jo Mastermindsissa viehätti maanisella olemuksellaan ja nyt Firman pikkujouluissa isomman roolin saatuaan pääsee vielä enemmän irti normaaliuden kahleista.
Vaikka elokuvaa katsoessa tuntuu kuin seuraisi karmeita katastrofeja toisensa perään, jättää se ääliökomediaksi kuitenkin lämpimän mielen, ja perinteinen juonen kuljetus tarjoaa sekä syvimmät pohjat kuin ilon hetketkin.
Firman pikkujouluihin on saatu hämmästyttävän monta oikeasti naurattavaa absurdia kohtausta, mutta välillä kerronnan ote laiskistuu sen verran, että seuraavia nauruja huomaa jo huokaillen odottavansa.
Jos ei pidä amerikkalaisesta tyylistä vääntää suurin osa huumorista alatyylisesti yläasteikäisten koukuilla, niin elokuvasta jää varmasti pettynyt olo. Siihen on silti matkaa, että mieli rypee yhtä synkässä alhossa kuin oman firman joulujuhlien jälkeisessä morkkiksessa tai Kaverille ei jätetä -pikkujoulujen jälkeen.