Kuun metsän Kaisa

GENRE ENSI-ILTA 21.10.2016 TÄHDET

Kun nuori sveitsiläis-venäläinen kirjailija Robert Crottet (1908–1987) riutui sairaspedillään, hän näki unta oudosta kirkassilmäisestä pohjoisesta kansasta, joka ei tuntenut sotaa. Toivuttuaan hän ei voinut unohtaa uniaan, vaan halusi lähteä etsimään mystistä kansaa. Hän päätyi Helsinkiin vuonna 1938. Sota syttyisi pian, mutta tuolloin se ei haitannut. Ja olihan hän matkalla nimenomaan rauhaisan kansan pariin.

Helsingissä hän sai kuulla, että tuo kansa todella oli olemassa, ja he olivat itälappilaiset kolttasaamelaiset, jotka asuivat kaukana pohjoisessa Petsamon alueella Neuvostoliiton rajan tuntumassa. Crottet teki vaivalloisen matkan läpi Suomen päätyen kolttien talvikylään Suenjeliin, suomeksi Suonikylään, loppuvuonna 1938. Siellä hän tapasi viisikymppisen tarinankertoja Kaisan. Kaisa oli syntynyt Petsamon itäpuolella Kildinissä, ja jäänyt äidittömäksi jo pienenä. Kaisa lähetettiin isoisänsä luo Suonikylään, jossa avioitui myöhemmin Ondrei Gauriloffin kanssa.

”En minä mitään muista”, Kaisa toteaa, kun Crottet pyytää häntä kertomaan tarinoita. Mutta muistihan Kaisa. Kun alkuun pääsee, ei loppua tahdo tulla. Crottet vietti lähes vuoden kolttien ja Kaisan luona. Tuon ajan satona hän kirjoitti kirjan Mauno-poro ja taivaanpalot, jota käännettiin monille kielille, ja siitä tuli suosittu Keski-Euroopassa. Se oli kuvitteellinen mutta sisälsi myös totuuden siemen. Hän kertoi kirjoittaneensa sen yhdessä Mauno-poron kanssa, mutta todellisuudessa Kaisa oli suurimpana innoituksen lähteenä.

Sota sytyttyä Crottet ajautui Lontooseen. Kaisa kansoineen joutui evakkoon Inarinjärven rannalle Suomen menetettyä koko Petsamon seudun Neuvostoliitolle. Tuona aikana Crottet ei unohtanut Kaisaa eikä kolttia, vaan järjesti Euroopassa laajan varainkeruun, jonka turvin koltille saatiin ostettua poroja, verkkoja, veneitä ja työkaluja.

Crottet palasi uudestaan Kaisan luo 1950-luvulla yhdessä espanjalaisen elämänkumppaninsa Enrique Méndezin kanssa. Crottet tallensi Kaisan tarinoita ja Méndez kuvasi sekä valokuvia että 16 mm filmejä, joista syntyi hieno arkisto. Crottet’lta julkaistiin 1950 toinen kirja: Forêts de la lune. Légendes lapones-scoltes (Kuun metsä: kolttalappalaisten tarinoita, suom. Sinikka Kallio-Visapää).

Kaisa eli 96-vuotiaaksi ja kuoli vuonna 1980. Elokuvan ohjaaja Katja Gauriloff oppi lapsena tuntemaan jo vanhaksi käyneen isoisoäitinsä. Hän tiesi, että Kaisa oli tarinankertoja, mutta elokuva sai aiheensa vasta paljon myöhemmin. Selvisi, että Crottet’in elämänkumppani Mendez elää edelleen, ja hänellä on hallussaan koko Crottet’in jäämistö 16 mm elokuvineen, valokuvineen, originaalikäsikirjoituksineen, lehtileikkeineen kaikkineen. Ja kun vielä selvisi, että Suomen kansanrunousarkistossa oli äänitteitä Kaisan tarinankerronnasta 1950-luvulta, saisi elokuvaan myös autenttisen äänen.

Elokuva ei ole pelkästään perinteinen dokumentti, vaan tarinoiden kuvittamista varten löytyi venäläinen Veronika Bessedina. Elokuva sisältää runsaasti arkistomateriaalia sekä animaatiota, jota Gauriloff käsittelee ja jaksottelee taitavasti luoden kokonaisen tarinan.

Kuun metsän Kaisa on ohjaaja Katja Gauriloffin kolmas pitkä dokumenttielokuva. Sen kerronta on unenomaista ja kaihoisaa. Se ottaa katsojan syleilyynsä, jonka parissa tuntee olevansa matkalla mystiseen, jo kadonneeseen maailmaan.

Elokuva sai maailmanensi-iltansa toukokuussa maineekkaalla Hot Docs -dokumenttielokuvafestivaaleilla Kanadan Torontossa. Suomessa sen pääsi näkemään kesäkuisilla Sodankylän elokuvajuhlilla.