Tuntematon tyttö

/ GENRE , ENSI-ILTA 21.04.2017 TÄHDET

Vaikka voi tuntua hassulta syyttää Dardennen veljeksiä tylsiksi – oli heidän palkituista elokuvistaan mitä mieltä tahansa, ne eivät todellakaan ole Marvelia – heidän viimeisimpänsä on harha-askel. Vaikka se on puettu rikosmysteerin kaapuun, lopputuloksesta ei voi välittää, jos on vaipunut uneen.

On ihme, ettei Adèle Haenel näyttele mustiin pukeutuneena, niin vakava hän on roolissaan tri Jenny Gavinina, joka uskoo kurilla ja järjestyksellä kasvattamiseen. Varsinkin kun kyseessä ovat uusavuttomat harjoittelijat. Annettuaan yhdelle läksytyksen pitkän päivän päätteeksi hän päättää olla reagoimatta ovisummeriin. Sitä hän katuu saadessaan kuulla poliisilta, että kyseessä oli mitä tahansa suojaa etsinyt nainen, joka seuraavana päivänä löydetään tuntemattoman hyökkääjän surmaamana.

Syyllisyys saa Jennyn kyseenalaistamaan tunteettoman asenteensa. Matkan varrella hän saa myös pakkomielteen muukalaisesta, jonka olisi saattanut voida pelastaa.

Yleensä Dardenne-veljesten elokuvan tunnistaa kaukaakin. Mitä todennäköisimmin ne ovat harmaita kuin taivas Brysselin yllä. Tuntematon tyttö ei ole poikkeus: se on suurimmaksi osaksi kaikesta esteettisyydestä karsittua tylsää sosiaalisen realismin draamaa, oli se sitten vertauskuvallista tai ei. Pääongelma ei kuitenkaan ole niinkään elokuvan ulkoasussa (joka toimi paljon paremmin Lapsessa ja veljesten läpimurrossa Rosetta) kuin sen juonessa. Kyseessä on festivaalikierroksen laajuudesta huolimatta melko hölmö tarina.

Vaikka tohtori etsivänä -kuvio on sinänsä ihan toimiva (jos vain alan ammattilaiset ratkoisivat rikoksia, maailmassa olisi hyvin vähän elokuvia), mysteeri sen taustalla ei ole mitenkään kiehtova. Lähinnä koska se aukeaa, kun ihmiset vain kertovat Jennylle asioita. Luoja yksin tietää miksi, sillä Haenelin Jenny on niin irrallaan kaikesta ympäristöstään, ettei hänen mielenmuutokseensa saati motivaatioonsa jaksa uskoa.

Mielenkiintoista sinänsä, että lähes samaan aikaan teattereihin saapuu Marco Bellocchion Muistoja äidistäni. Kuukauden sisällä meitä pyydetään seuraamaan kahta tarinaa, jotka on rakennettu ei kovin kiinnostavan ihmisen ympärille. Jos ikinä on ollut aika olla kiitollinen puhuvista pesukarhuista ja yksisanaisista puuhahmoista, se on koittanut nyt.

Ei Tuntematon tyttö silti mikään katastrofikaan ole. Dardennet loistavat edelleen pienten yhdyskuntien ja jatkuvan kamppailun sävyttämien tavallisten ihmisten elämän kuvittajina. Heidän uskollisuutensa tyylilleen tekee heistä erityisiä markkinoilla, joilla arvostetaan yli kaiken jatkuvaa uutuudenviehätystä. Elokuvan aiheuttama pettymys saattaakin johtua turhan korkeista odotuksista, joihin tällä kertaa vain ei ylletä. On silti todennäköistä, että vaikka elokuvasta poistaisi ”nerojen ohjaama, Cannesissa ensi-iltansa saanut” -hehkutukset, jotka houkuttelevat odottamaan mestariteosta, Tuntematon tyttö ei siltikään säväyttäisi.