Whiplash

GENRE ENSI-ILTA 23.01.2015 TÄHDET

Jos elokuvat jotain opettavat niin sen, että high school on kelju paikka, mutta konservatorio vielä keljumpi. Huippuoppilaitoksissa seulotaan jyvät akanoista, ja sen tietää myös 19-vuotias jazz-rumpali Andrew (Miles Teller), joka on juuri aloittanut opinnot Yhdysvaltain parhaassa musiikkikoulussa. Andrew haluaa kehittyä Buddy Richin kaltaiseksi legendaksi eikä pelkää raatamista, jota sellainen päämäärä vaatii.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Damien Chazellen kiihkeä musiikkielokuva saattaa aluksi muistuttaa tavanomaista Karate Kid -myytin tulkintaa – lahjakas erityistapaus hikoilee itsensä vaikeuksien kautta voittoon – mutta onkin paljon, paljon enemmän. Käsikirjoituksessa on terävyyttä, tarinassa tinkimättömyyttä ja ohjauksessa napakkuutta. Chazellen esikoiselokuva Guy and Madeline on a Park Bench (2009) sijoittui jazzin maailmaan sekin; indie-musikaalia on tituleerattu amerikkalaisten Onceksi. Lisäksi Chazellen ansioluettelosta löytyvät Grand Piano -konserttipianistijännärin ja Viimeinen manaus: Osa II -kalkkunan käsikirjoitukset. Whiplash on omaa luokkaansa ja 2000-luvun hienointa amerikkalaista elokuvaa.

Andrew onnistuu pääsemään koulunsa pelätyn ja palvotun mestarin, Terence Fletcherin (J. K. Simmons) big bandiin kakkosrumpaliksi. Bändi harjoittelee muun muassa Duke Ellingtonin lyömätöntä Caravania ja Hank Levyn konstikasta, tahtilajeilla pelaavaa Whiplash-kappaletta. Fletcher on yhtenä hetkenä isällisen reilu ja toisena hurjempi kuin kaistapäisin merijalkaväen simputtaja. Suustaan paha Fletcher käy joskus oppilaisiinsa käsiksi fyysisestikin, jos mokailu harjoituksissa antaa siihen aihetta.

Armottoman höykytyksen luulisi tappavan soittamisen ilon ja ainakin jazzille ominaisen vapauden riemun, mutta manipuloivan narsistin vaativa ote vain lisää bensaa Andrewn liekkeihin. Nuori rumpali haluaa näyttää, että hän on valmis kaikkeen – sillä tavallahan legendoja tehdään. Omistautuminen ja intohimo hipovat hulluutta, ja välillä Whiplash muistuttaakin esimerkiksi Black Swanin psykologista trilleriä.

Teller (Divergent – Outolintu, Sinkkuna suhteessa, Project X ja tulevan Ihmeneloset-rebootin Mr. Fantastic) on erinomainen läpi harmaan kiven tunkevana Andrewna, mutta J. K. Simmons loistaa yli muiden elämänsä roolityössä. Simmons on tehnyt pitkän uran televisiossa (mm. Kova laki ja Kylmä rinki) ja näytellyt yhdessä sun toisessa valkokankaan sivuroolissa, kuten Sam Raimin Spider-Manin lehtimogulina, mutta hyvää kannatti selvästi odottaa.

Vaikka allakasta on vasta käännetty uusi sivu esiin, Whiplash on varmasti vuoden intensiivisimpiä elokuvia. Jazzille antautuva kamera ja leikkaus luovat yhdessä Tellerin hellittämättömän paukutuksen kanssa henkeäsalpaavia kohtauksia, joita musiikin jumalat vartioivat, ja elämää suuremmassa finaalissa voi nähdä valon.


Aiheeseen liittyvät elokuvat