Nämä aasialaiselokuvat mullistivat maailmaa – katso Top 10

1.6.2014 00:01

Japanista kotoisin olevan Godzillan ja indonesialaisen The Raid 2:n innoittamina ryhtyimme listaamaan keskeisiä aasialaisia elokuvia, mikä osoittautui vaativaksi urakaksi. Monia hyvien tekijöiden hienoja teoksia jouduttiin jättämään listan ulkopuolelle, kun rajauksia alettiin tehdä. Lopulta listalle päätyivät ”vaikutusvaltaisimmat” nimikkeet, eli sellaiset, joilla on ollut merkitystä myös läntisten elokuvayleisöjen ja -tekijöiden kannalta.

Näin ollen listalta putosivat esimerkiksi Kim Ki-dukin, Takashi Miiken tai Takeshi Kitanon kaltaiset auteurit, joiden tuotanto sinänsä on arvostettua ja tunnistettavaa. Mukaan ei myöskään mahtunut Ang Lee, joka tuntui laadukkaista elokuvistaan huolimatta ennemmin Hollywood-järjestelmän menestyväksi osaksi sopeutuvalta ulkomaalaiselta taiteilijalta kuin taiwanilaisen elokuvan edustajalta.

Tuntui myös mahdottomalta urakalta yrittää laittaa hyvin erilaisia kulttuureita käsitteleviä ja monia lajityyppejä sisältäviä elokuvia noin 50 vuoden haarukassa paremmuusjärjestykseen, joten päädyimme kronologiseen järjestykseen.

Teksti: Jouni Vikman

Rashomon – paholaisen temppeli (1950)

rashomon

Kukaan ei ole yhtä paljon vastuussa japanilaisen ja sitä kautta välillisesti myös muun Kaukoidän elokuvatuotannon ovien avautumisesta länsimaisille yleisöille kuin Akira Kurosawa. Kaiken lisäksi se kävi niin dramaattisen salavihkaisesti, että se olisi oman elokuvansa arvoinen tarina.

Rashomon oli toinen elokuva, jonka Kurosawa teki vuonna 1950. Se kuvattiin nopeasti ja jälkituotantokin tehtiin hätäisesti – eikä studiolla tapahtunut tulipalo auttanut asiaa. Rashomon sai kotimaassaan väljähtäneen vastaanoton, mutta Kurosawan tietämättä innokas ihailija italialaisesta tuotantoyhtiöstä ilmoitti sen Venetsian elokuvajuhlille. Siellä se räjäytti pankin voittamalla Kultaisen leijonan.

Raakaa murhaa ja sen seurauksia usean eri henkilön näkökulmasta kertova Rashomon menestyi myös Yhdysvalloissa, ja yhtäkkiä koko maailma oli tietoinen siitä, että Japanissa oli rikas, vuosikymmeniä jatkunut elokuvakulttuuri.

Tokyo Story (1953)

tokyo story

Yasujiro Ozun mestariteoksena pidetty Tokyo Story kertoo ikääntyvästä japanilaispariskunnasta, joka matkustaa Tokioon tervehtimään uuden maailmanjärjestyksen mukaisesti kiireisiä lapsiaan. Ozulle tyypillisesti viipyilevän kauniisti kuvattu elokuva kertoo muuttuvasta maailmasta, jossa perhesiteet ja niiden merkitys eivät enää ole yhtä voimakkaita kuin aikaisemmin.

Toistuvasti maailman parhaiden elokuvien listoilla esiintyvä Tokyo Story on hyvä esimerkki siitä, että kun ryhdytään pohtimaan merkkiteoksia, kannattaa katse suunnata muuallekin kuin vain kielellisesti, kultturellisesti ja markkinallisesti tutumpiin tuotantomaihin. Se on myös malliesimerkki maailman pienenemisestä: Eurooppaan elokuva rantautui vasta 1960-luvun puolivälissä ja Jenkeissä se ilmeisesti sai ensi-iltansa vasta 70-luvun alussa. Vasta 90-luvulla sen tunnettuus oli niin suurta, että se ilmestyi länsimaisten kriitikoiden parhaiden elokuvien listojen kärkeen.

Godzilla (1954)

godzilla1954c

Vuonna 1911 syntynyt Ishiro Honda purki Hiroshimaan ja Nagasakiin toisen maailmansodan lopussa pudotettujen atomipommien tuhon aiheuttamia traumoja Godzilla-hirviön tarun aloittaneessa surumielisessä katastrofielokuvassa. Vuosien myötä Godzillan imago muuttui ydintuhon symbolista jopa ihmiskunnan leikkisään ystävään, mutta alkuperäisessä teoksessa keskiössä olivat tieteen mukanaan tuomat tuhon mahdollisuudet, ja asiantuntijoiden vastuu keksintöjensä seurauksista.

Vuonna 1956 elokuvasta julkaistiin Yhdysvalloissa englanniksi dubattu versio Godzilla, King of the Monsters!, johon oli sisällytetty Raymond Burrin näyttelemä länsimainen sankari. Tämä versio myös kiersi pitkään maailmalla virallisena Godzillana ennen kuin alkuperäinen taas ”löydettiin”. Pitkään Kaukoidän fantasiaelokuvat päätyivätkin länsimarkkinoille juuri amerikkalaistettuina versioina, joissa alkuperäisestä saattoi olla jäljellä vain efektejä.

Fist of Fury (1972)

Fist-of-Fury-bruce-lee-27681307-2560-1889

Bruce Lee kuoli vain 32-vuotiaana, mutta hänen muutamat elokuvansa ehtivät tehdä hänestä ikonisen hahmon, joka tunnettiin ympäri maailmaa. Hänen elokuvansa Lohikäärmeen nyrkki (The Big Boss), läpimurtotyönä pidetty Vihan nyrkki (Fist of Fury), Lohikäärmeen tie (The Way of the Dragon), Lohikäärmeen kidassa (Enter the Dragon) ja Panoksena kuolema (Game of Death) vaikuttivat niin kamppailulajielokuvien suosion valtavaan kasvuun kuin myös niiden tyyliin yhdistelemällä eri taistelulajeja.

Usein myös niiden sisältö oli kopioitu Leen elokuvista, joissa usein taistelutaitoinen mutta rauhanhaluinen mies joutuu lähtemään koston tielle. Näin oli myös Fist of Furyssa, jossa Lee näyttelee taistelulajien harrastajaa, jonka on puolustettava omaa ja maansa kunniaa, ja annettava opettajansa kuolemasta vastuullisille näiden ansaitsema löylytys.

Peking Opera Blues (1986)

peking_opera_blues

Draamaa, seikkailua, toimintaa ja kiinalaista teatteritaidetta sekoittava Peking Opera Blues oli ensimmäisiä ja menestyksekkäimpia Hongkongin ”uuden aallon” elokuvia, jotka eivät ottaneet perinteitä vakavasti, vaan hyödynsivät niitä tuoreella tavalla. Se oli yhtä aikaa kunnianosoitus hongkongilaisen toimintaseikkailun alkulähteille ja raikas tuulahdus uutta. Peking Opera Blues miellytti niin niin sanottuja kulttuuripiirejä kuin tavallisempiakin elokuvan suurkuluttajia, jotka saivat huomata, ettei itämainen elokuva tarkoittanut pelkkää raskasta taidedraamaa.

Ennen kaikkea se esitteli länsimaisille yleisöille Tsui Harkin, joka sittemin ilahdutti muun muassa Olipa kerran Kiinassa -elokuvasarjalla ennen kuin 90-luvun loppupuolella siirtyi Hollywoodiin tekemään Jean-Claude van Damme -elokuvia.

Akira (1988)

Akira-6737_9

Jos on olemassa yksi elokuva, joka tutustutti länsimaalaiset japanilaiseen animaatioon, animeen ja sen taustalta löytyvään manga-sarjakuvaperinteeseen, niin se on Akira. Kulttielokuvaksi nopeasti noussut tieteistoiminta on myös vaikuttanut länsimaisiin elokuvantekijöihin. Yhtenä usein mainittuna esimerkkinä pidetään Matrix-elokuvia, joita monien mielestä ei olisi olemassa ilman Akiraa.

Spektaakkelimaista tuhoa, scifiä ja fantasiaa vauhdikkaaseen, jännittävään, koskettavaan ja ennen kaikkea näyttävään toimintaan sekoittava Akira sisältää kerralla kaikki oleelliset tieteisanimen osa-alueet, kun nuorisojengien yhteenotot nivoutuvat yhteiskunnalliseen levottomuuteen ja kulisseissa tapahtuvaan taisteluun valtaa antavasta mutta potentiaalisesti tuhoisasta salaisuudesta.

The Killer (1989)

killer

Hollywood on tunnettu siitä, että se imee lahjakkuuksia ja sulauttaa ne itseensä. Harva ulkomaalaisvahvistus on vaikuttanut moderniin toimintaelokuvaan yhtä paljon kuin Hongkongista kotoisin oleva John Woo.

The Killer oli Woon läpimurtoteos lännessä. Perinteistä kunniakäsitystä runollisesti kuvattuun kiihkeään toimintaan yhdistävä elokuva kertoo rikollisen ja poliisin henkilökohtaiseksi menevästä henkien taistosta, jonka ristituleen jää yökerholaulajatar. Aseensa suuliekillä laulutähtösen sokeuttava tappaja katsoo velvollisuudekseen tämän auttamisen, mitä virkaintoisen poliisinkin on arvostettava. Leffan meriittilistalle on laitettava myös se, että se teki Chow Yun-fatista tähden.

2000-luvulla Woo ei enää ole pystynyt nousemaan seuraajiensa yläpuolelle, mutta ehkä siihen on tulossa muutos, mikäli huhut The Expendables 4:n ohjauksesta pitävät paikkansa.

Prinsessa Mononoke (1997)

princess_mononoke

Akira oli jo ehtinyt olla fanipiirien suosikkianime vuosikymmenen verran ennen kuin suurempikin yleisö havahtui siihen tosiasiaan, että maailmassa oli muitakin mestarillisia animaatiostudioita kuin Disney. Ghibli-studion Tuulen laakson Nausicaä (1984) ei siihen vielä pystynyt, varsinkin kun se lännessä teurastettiin leikkaamalla elokuva uusiksi, mutta ensin festivaaleilla, sitten teattereissa ja lopulta videoilla levinnyt Prinsessa Mononoke räjäytti pankin.

Elokuva sisältää fantastisen seikkailujuonensa ja upean visuaalisuutensa ohella vaikuttavaa sanomaa ihmisen ja luonnon suhteesta. Sen myötä Ghiblistä ja sen perustajasta Hayao Miyazakista tuli tuttuja nimiä lähes jokaisessa vähänkin enemmän elokuvia harrastavassa huushollissa. Pian myös aikaisemmat Ghibli-elokuvat Laputa, Totoro, Kikin lähettipalvelu ja Porco Rosso löysivät tiensä maailmalle ja ihmisten sydämiin.

Tällä hetkellä suomalaisissakin teattereissa pyörii Miyazakin jäähyväisteokseksi mainittu hieno Tuuli nousee.

Ring (1998)

ring-1998

Hideo Nakatan kauhuelokuva ei ainoastaan murtanut patoa kokonaisen j-kauhuhyökyaallon edestä, se toi uusia elementtejä myös länsimaiseen kauhuelokuvaan – muutenkin kuin että se tehtiin Hollywoodissa uusiksi tähtikaliiberin Naomi Watts pääosassaan.

Nuori naisreportteri alkaa tutkia urbaania legendaa kirotusta, teinejä tappavasta videonauhasta, mutta tulee itse vedetyksi sen tappavaan vaikutuspiiriin. Hänen on ryhdyttävä selvittämään sekä nauhan alkuperää että keinoa suojata itsensä ja läheisensä sen kuolettavuudelta.

1980-luvun läntisten slasher-elokuvien perinne oli 90-luvulla muuttunut kidutuspornoksikin kutsutuksi, shokkiarvoilla pelaavaksi kauhutuotannoksi. Ring toi sille kaivattua vastapainoa korostaen yliluonnollisen mysteerin selvitystyötä pelottavassa kilpajuoksussa vääjäämättömästi tikittävää aikaa vastaan. Se myös toi kauhun ja kuoleman lähteen takaisin kotiin ja kotipiiristä löytyviin arkisiin esineisiin.

Yksi merkittävimmistä Ring-elokuvan vanavedessä länsimaalaiseen tietoisuuteen uineista japanilaisista kauhuelokuvasarjoista oli Kauna, joka sekin menestyi sekä alkuperäisenä että uudelleenfilmatisoituina versioina.

J.S.A.: Joint Security Area (2000)

j.s.a. -joint-security-area-photo

Joint Security Area osoitti, että Japanin ja Hong Kongin ulkopuoleltakin löytyy rikkaan elokuvaperinnön omaavia maita, joiden kauhu- ja toimintaelokuvat vaikuttavat länsimaalaisiin yleisöihin yhtä vahvasti. Lisäksi se teki Park Chan-wookista varteenotettavan nimen näilläkin leveysasteilla. Elokuva myös kiinnitti ihmisten huomion Etelä- ja Pohjois-Korean väliseen pitkäaikaiseen vihanpitoon.

J.S.A. kertoo kuolemaan johtaneesta ampumatapauksesta Etelä- ja Pohjois-Korean välisellä räjähdysherkällä, tiukasti vartioidulla ja linnoitetulla yhteisvalvonta-alueella. Kahden valtion välinen rauha riippuu puolueettomana pidetyn erikoistutkijan lopputuloksista. Ristiriitaisia todistajalausuntoja selvitettäessä alkaa nousta ironinen mahdollisuus, että vihollisvaltiot lähes sotaan ajaneen tapahtuman taustalla on jotain yksilötason täysin päinvastaista toimintaa.

Sittemmin Park Chan-wook on ihastuttanut ronskin toiminnan ystäviä ympäri maailmaa kosto-trilogiallaan Sympathy for Mr. Vengeance, Oldboy ja Sympathy for Lady Vengeance. Viime vuoden Stoker, joka meillä meni suoraan kotiteatterilevitykseen, oli hänen ensimmäinen englanninkielinen, lännessä tuotettu elokuvansa.

Lisää luettavaa