Kun näyttelijän valkokangasura on alkanut 1950-luvulta ja jatkuu tänäkin päivänä, on selvää että siihen mahtuu monia rooleja, jotka eivät ole nousseet palkinnoille. Karsimme Nicholsonin noin kuudenkymmenen elokuvaroolin joukosta ne, jotka eivät syystä tai toisesta päässeet edes ehdolle Oscar- tai Golden Globe -mittelöissä. Näin ollen listalta putosivat edellä mainitun Easy Riderin ohella 2000-luvun elokuvia kuten The Departed ja About Schmidt. Niiden väliin mahtuu monia ehdokas- ja palkintorooleja Yksi lensi yli käenpesän -elokuvasta Hellyyden ehdoilla -herkistelyyn ja Kunnian miesten ikoniseen yrmyilyyn.
Jäljelle jääneistä nimikkeistä listasimme kymmenen, jotka aivan yhtä hyvin olisivat voineet nousta vähintään ehdolle alan tärkeimmistä pysteistä puhuttaessa. Niiden ulkopuolellekin jäi vielä nippu herkullisia roolisuorituksia, jotka paljastivat uusia puoli Nicholsonista tai muuten vain osoittivat, miksi hän on yksi Hollywoodin suurimmista miesnäyttelijöistä ikinä.
10 He ratsastivat läpi luotisateen (1966)
Jack Nicholson tiesi jo varhain haluavansa näyttelijäksi, mutta ennen läpimurtoaan hän pyristeli vuosia b-tuotannoissa. Hän oppi Roger Cormanin tallissa taloudelliseksi elokuvantekijäksi epäillessään, että hänen uransa johtaisi sittenkin lähinnä kameran taakse. Nicholson kirjoitti ja tuotti halvan mutta tehokkaan lännenelokuvan, jonka ohjaksiin asettui ammattitaitoinen ja rutinoitunut ammattilainen, Monte Hellman.
Nicholson näyttelee yhtä kolmesta karjapaimenesta, jotka erehtyvät hakemaan yösijaa lainsuojattomien luota. Näiden perässä on lynkkausporukka, joka ei aio pysähtyä kuuntelemaan selityksiä. Viattomat cowboytkin joutuvat pakenemaan henkensä edestä autiomaan halki suorasukaisessa selviytymistarinassa.
9 Raja (1982)
1980-luku on Nicholsonin kulta-aikaa. Raja on jäänyt sitä ympäröivien elokuvien kuten Hohto ja Nicholsonille parhaan miessivuosan Oscarin tuoneen Hellyyden ehdoilla –elokuvan varjoon. Se ehkä olekaan Tom Jones -elokuvastaan kaksi Oscaria voittaneen Tony Richardsonin parhaimmistoa, mutta silti se on mielenkiintoinen esimerkki Nicholsonin hahmogalleriasta. Richardson nimittäin pyysi häntä näyttelemään pienimuotoisemmin kuin räjähtävästä intensiivisyydestään jo kuuluisaksi tulleen miehen aikaisemmissa elokuvissa.
Nicholson näyttelee rajavartijaa, joka väärä valinta kerrallaan tulee vedetyksi mukaan ihmissalakuljettajien maailmaan Teksasin ja Meksikon rajalla. Hän törmää rikollisen bisneksen yhä epämiellyttävämmäksi käyviin ilmenemismuotoihin kunnes joutuu päättämään tuleeko raja jossain vaiheessa vastaan.
8 Pieni kauhukauppa (1960)
Roger Corman tuotti Jack Nicholsonin ensimmäisen elokuvan, vuoden 1958 The Cry Baby Killerin, jossa parikymppinen debytantti tekee heti nimiosan nuorisorikollisena. Cormanin ja Nicholsonin yhteistyö jatkui usean elokuvan ajan 1960-luvulla, vaikka seuraava rooli olikin huomattavasti pienempi. Mutta kuten tunnettua, roolin koolla ei ole väliä vaan sillä mitä sillä tekee.
Kauhukomediassa Pieni kauhukauppa Nicholsonilla on pieni sivurooli masokistisena hammaslääkäripotilaana, joka löytää unelmiensa porankäyttäjän John Shanerin esittämästä tohtorista. Elokuvan löydettyä kulttisuosion – ja Nicholsonin menestyttyä – vuoden 1986 uusintaversiossa ihmisiä kiinnosti pääosien päivityksiä huomattavasti enemmän se, ketkä esittäisivät hammaslääkärin ja etenkin hänen potilaansa roolit.
7 Ammatti: Reportteri (1975)
Samana vuonna Nicholsonille ensimmäisen pääosa-Oscarin tuoneen Yksi lensi yli käenpesän –klassikon kanssa hän näytteli Michelangelo Antonionin Ammatti: Reportteri -jännitysdraamassa. Se oli viimeinen italialaisohjaajan tekemästä kolmen englanninkielisen elokuvan paketista MGM:lle. Niistä vain Blow-Up oli aikanaan taloudellinen menestys, mutta sittemmin myös Zabriskie Pointin ja Ammatti: Reportteri -elokuvan arvot on löydetty. Toki ne ihastuttivat kriitikoita ja tiettyjä elokuvapiirejä jo ilmestyessään.
Englanniksi The Passenger -nimellä kulkevassa elokuvassa Nicholson on turhautunut journalisti, joka Pohjois-Afrikassa raportoitavaa sotaa etsiessään päättää heittää vanhan elämänsä menemään. Hän ottaa itseään muistuttavan kuolleen muukalaisen identiteetin. Valitettavasti tämä oli pakosalla ollut aseiden salakuljettaja.
6 Wolf (1994)
1990-luvulla Nicholson pystyi tekemään mitä halusi – ja tekikin. Hän esitti vakavia rooleja ja yliampuvan humoristisia rooleja saaden niin Oscar-palkintoja kuin Razzie-ehdokkuuksiakin. Neljännessä ja viimeisessä yhteistyössään ohjaaja Mike Nicholsin kanssa hän onnistuu yhdistämään posketonta ja vakavaa.
Nicholsonin esittämä Will Randall on kustannustoimittaja, jonka tilanteeseen moni yli viisikymppinen mies pystyy samastumaan. Keski-iän kriisissä tulevaisuus näyttää toivottomalta nuorten kiilatessa kyynärpäitä käyttäen ohi niin ammatillisesti kuin siviilissäkin. Nuoruuden energia ja tarmo tuntuu haihtuneen. Alistuneen ja katkeran miehen tilanne muuttuu, kun häntä puree susi. Pian Randall osoittaa aivan uutta staminaa, päättäväisyyttä, häikäilemättömyyttä ja seksikkyyttä – sekä ylenpalttista karvankasvua.
5 Mitäs täällä roikut, Henry Moon? (1978)
Näyttelemisen sekä edellä mainittujen käsikirjoittamisen ja tuottamisen ohella Nicholson on kokeillut myös ohjaamista. Sitä hän harjoitteli jo 1960-luvulla – yllätys yllätys – Roger Cormanin tuotannossa. Hänen ensimmäinen varsinainen ohjauksensa, vuoden 1971 Sähinää, se sanoi ei juuri herättänyt huomiota, ja toistaiseksi viimeiseksi jäänyt, vuoden 1990 Chinatown II, sai ristiriitaisen vastaanoton. Niiden lomassa Nicholson teki varsin mukiinmenevän länkkärikomedian.
Nicholson esittää hirttotuomion saanutta pikkukonnaa Henry Moonia, joka saa uuden mahdollisuuden paikkakunnan erikoisen lain ansiosta: kuolemaantuomittu voidaan armahtaa, jos joku nainen menee hänen kanssaan naimisiin ja ottaa hänestä vastuun. Mary Steenburgenin esittämä siveellinen nainen nai Moonin saadakseen apua salaiselle kultakaivokselleen. Juonittelun ja luottamuksen ristiaallokossa kaksikko tulee opettaneeksi toisilleen yhtä ja toista elämästä.
4 Postimies soittaa aina kahdesti (1981)
Vuonna 1981 ilmestyi peräti kolme elokuvaa, joissa Jack Nicholson esiintyi. Tosin Miloš Formanin Ragtime – toivon ja vihan aika -elokuvassa hänellä oli vain kreditoimaton cameo. Warren Beattyn Punaiset toi Nicholsonille sivuosaehdokkuuden Oscar-gaalaan, mutta myös uudelleenfilmatisointi vuoden 1946 film noirista on huomionarvoinen tapaus. Jos ei muuten, niin ainakin Nicholsonin ja Jessica Langen kipinöitä sinkoilevan ja jauhoja pöllyttävän valkokangaskemian ansiosta.
Ajelehtijan päätyminen vanhan ruokalanpitäjän ja tämän huomattavasti nuoremman vaimon palkolliseksi johtaa ensin luvattomaan suhteeseen, sitten murhaan ja lopulta vihanpidon mukanaan tuomaan juonitteluun.
3 Noidat (1987)
Myös vuonna 1987 ilmestyi kolme Nicholsonin elokuvaa, joista yksi (Broadcast News – Suora lähetys) oli sivuosa, toinen (Karhiainen) toi palkintoehdokkuuksia ja kolmas oli herkullinen ja hekumallinen ihmissuhdekuvaus. Tosin film noirin sijaan nyt on tarjolla fantasiakomediaa.
Heti, kun Nicholsonin ura lähti käyntiin, hänet on yhdistetty näyttäviin naisnäyttelijöihin niin ammatillisesti kuin siviilissäkin. Noidat-elokuvassa hän saa vastaansa peräti kolme kaunotarta, joita esittävät Cher, Susan Sarandon ja Michelle Pfeiffer, joka oli Nicholsonin vastanäyttelijä myös Wolfissa. Kolmikko näyttelee pikkukaupungin turhautunutta ystävätärtrioa, joka tulee kutsuneeksi elämäänsä paholaismaisen miehen.
2 Emily on poissa (1995)
Jack Nicholson ei koskaan ole epäröinyt tutkia roolihahmojensa pimeitä puolia – itse asiassa tuntuu siltä, että hän suosii valinnoissaan miehiä, joista on vaikea pitää. Tuskin koskaan hän on kuitenkaan esittänyt niin ikävää ihmistä kuin Emily on poissa -jännärin Freddy Gale. Vaikka miehen tuskan ymmärtää, se pursuaa hänen huokosistaan niin myrkyllisenä, että hahmo on lähes vastenmielinen.
Gale ei toki aina ole ollut strippiluolissa roikkuva alkoholisti. Vielä viisi vuotta aikaisemmin hän oli rakastava aviomies ja isä, mutta Emily-tytön kuolema rattijuopon (David Morse) uhrina on suistanut miehen elämän raiteiltaan. Nyt tuo kuski on vapautumassa vankilasta, ja Gale käy kertomassa ex-vaimolleen (Anjelica Huston), että aikoo tappaa miehen, joka ei hänen mielestään ole sovittanut syyllisyyttään. Yllättäen hän kohtaakin myös surun murtaman miehen, joka on valmis kuolemaan.
Ohjaaja John Hustonin tytär Anjelica Huston teki jo Yksi lensi yli käenpesän -elokuvassa kreditoimattoman pikkuesiintymisen. Emily on poissa on hänen ja Nicholsonin viides ja viimeinen yhteinen elokuva. 1970-luvulta 1990-luvun alkuun heillä oli myös kiihkeä ja myrskyisä on/off-suhde. Tuntuu kuin Emily on poissa -elokuvan yhteisissä kohtauksissa he antaisivat kaiken keskinäisen intiimiyden ja vihankin purkautua. Pelkästään se tekee elokuvasta hurjaa katsottavaa.
1 Hohto (1980)
Aika monelle Hohto on ensimmäinen mieleen nouseva nimike, kun kysytään Jack Nicholsonin parasta roolisuoritusta – tai yleensä ensimmäistä mieleen tulevaa Nicholsonin elokuvaa. Siksi onkin mielenkiintoista, ettei Hohto saanut edes yhtään ehdokkuutta varteenotettavien elokuvapalkintojen joukossa. Itse asiassa se on ainut Stanley Kubrickin vuoden 1960 Spartacuksesta alkaneesta elokuvaputkesta, joka ei saanut moista kunniaa.
Sen sijaan Hohto kyllä sai parikin Razzie-ehdokkuutta (ei tosin Nicholsonille), mikä kuvastaa hyvin ristiriitaista ja jopa negatiivista vastaanottoa, jonka elokuva ilmestyessään sai. Tuolloin Stephen King oli iso nimi, ja filmatisoinnin katsottiin poikenneen liikaa menestyskirjan tunnelmasta. Asiaa ei varmaan auttanut, että kirjailija itsekin tylytti elokuvaa.
Nicholson esittää Jack Torrance -nimistä kirjailijaa, joka ottaa pestin eristyksissä vuoristossa sijaitseva Overlook-hotellin talonmiehenä, kun valtava rakennus suljetaan talveksi. Jackin mukana luksushotelliin asettuvat Shelley Duvallin näyttelemä Wendy-vaimo ja Danny Lloydin esittämä Danny-poika. Vanhemmat eivät tiedä Dannyn yliluonnollisista kyvyistä, jotka aistivat hotellissa jotain pahaa. Tuo paha ottaa pikku hiljaa valtaansa myös Jackin, josta työ ilman huvia tekee tylsän tyypin.
Onneksi Kubrickin ehti nähdä Hohdon nousevan arvossaan – tätä kirjoittaessa se on Internet Movie Databasen 60. arvostetuin elokuva.