Nälkäpelin teinit taistelevat tosi-tv:ssä

13.3.2012 15:36

Suosittuun romaaniin perustuva Nälkäpeli on vuoden kohutuimpia elokuvia, jossa taistellaan elämästä ja kuolemasta. Se perustuu Suzanne Collinsin kirjoittamaan nuortenkirjatrilogian ensimmäiseen osaan. Tarina sijoittuu kuvitteelliseen Panemin valtioon, jonka julmat päättäjät pakottavat nuoria kansalaisiaan taistelemaan toisiaan vastaan elämän ja kuoleman kamppailussa. Nälkäpelistä povataan Twilight-elokuvien suosion manttelinperijää, vaikka teinisarjat ovatkin hyvin erilaisia. Kun Twilight oli täynnä kiellettyjä tunteita ja seksuaalisuutta, Nälkäpelissä on kyse rohkeudesta ja perheen puolustamisesta. Molemmat ovat kuitenkin ilmiöitä, joita yhdistää fanien intohimoinen suhtautuminen niihin.

Kirjojen ja elokuvan päähahmo on Jennifer Lawrencen (Winter’s Bone, X-Men: First Class) näyttelemä Katniss, joka ottaa pikkusiskonsa paikan brutaalissa, televisioidussa kisassa, josta vain voittaja selviää hengissä.

Jennifer Lawrence epäröi ottaa Katnissin vaativan roolin vastaan, kun sitä tarjottiin hänelle.
– Tiesin, että elämäni tulisi välittömästi muuttumaan, jos sanoisin kyllä. Soudin ja huopasin päätöksen tekemisen kanssa, mutta olin hulluna kirjaan ja sen tarinaan. Äitini muistutti minua, että olin aina pitänyt tarinaa tärkeimpänä kriteerinä elokuvaa valitessani, joten päätin suostua. Olisin tullut katumaan koko lopun ikäni, jos olisin kieltäytynyt, Lawrence myöntää.
Katniss on tavallinen tyttö, joka nostetaan yhdessä yössä julkisuuden valokeilaan. Se saa Lawrencen tuntemaan hengenheimolaisuutta roolihahmonsa kanssa.

– Aivan kuin Katniss, en aina tunne kuuluvani joukkoon. Huomasin sen erityisesti viime vuoden palkintokauden aikana, jolloin tunsin olevani kuin räsynukke, jota revittiin joka suuntaan. Meikkaajat, kampaajat ja stylistit rynnivät kotiini joka päivä pukemaan ylleni epämukavia juhlapukuja ja kalliita kenkiä. Nostin käsivarteni ylös pyydettäessä ja mutrustin huuliani, kun meikkaaja laittoi huulipunaa. Katniss tuntee olonsa yhtä epämukavaksi noustessaan Capitolin lavalle hurraavan ihmisjoukon eteen.

Winter’s Bone –elokuvaa varten Lawrence oli joutunut opettelemaan metsästämistä, tappelemista ja jopa nylkemään oravan. Nälkäpeliin valmistautuminen edellytti myös erikoista treenaamista.

– Tämä on fyysisesti haastavin elokuva, jossa olen koskaan näytellyt. Jouduin entisten taitojeni lisäksi opettelemaan jousiammuntaa, parkouria, kalliokiipeilyä, pikajuoksua ja lähitaistelutekniikoita, ja treeniohjemaan kuului myös joogaa.

Lawrence itse ei loukkaantunut missään vaiheessa, mutta hänen kanssanäyttelijänsä Josh Hutcherson (The Kids Are All Right, Matka 2) ei ollut yhtä onnekas.
– Aiheutin Joshille aivotärähdyksen, kun karatepotkuni osui häntä vahingossa ohimoon. Olin niin huolestunut tapahtuneesta, että pillahdin itkuun, ja Josh joutui lohduttamaan minua!

Lue lisää Nälkäpeli-leffasta uudesta Episodista. Ilmestyy perjantaina 17.3.!

Lisää luettavaa