From Paris with Love

From Paris with Love ei ole Taken, eikä John Travolta ole Liam Neeson.

29.4.2010 12:22
MAA / / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 30.04.2010

Elokuvissa maailma Yhdysvaltojen ulkopuolella on paha paikka, ja jos vaikkapa Eurooppaan eksyvää amerikkalaista ei heti kaapata, niin ainakin vanhan mantereen pankkijärjestelmien rahoittamat terroristit haluavat räjäyttää hänet taivaan tuuliin. Ainoastaan amerikkalainen toimintasankari voi pelastaa päivän. Mielenkiintoiseksi – tai huolestuttavaksi – asenteen tekee se, että viime aikoina tällaisissa lattaotsaisuuksissa ovat kunnostautuneet nimenomaan eurooppalaiset elokuvantekijät.

Parin vuoden takainen Liam Neesonin tähdittämä adrenaliinipakkaus Taken oli hienoinen yllätyshitti. Ei siis ihme, että tuottaja-käsikirjoittaja Luc Besson halusi takoa samaa rautaa, ja värväsi ohjaaja Pierre Morelin tekemään uuden toimintapurskeen. From Paris with Love ei kuitenkaan ole Taken, eikä John Travolta ole Liam Neeson.

Elokuvan avaus on kieltämättä kiinnostava. Jonathan Rhys Meyers näyttelee Yhdysvaltojen Ranskan suurlähetystössä Pariisissa työskentelevää lähettilään neuvonantaja James Reeseä, joka haaveilee toiminnallisemmasta elämästä. Hän toimii salaa tiedustelupalvelun agenttina, joka tekee pieniä, lähinnä muuta toimintaa avustavia pikkujuttuja. Mankuminen isojen poikien peliin tuottaa lopulta tulosta, kun hänet määrätään Pariisiin saapuvan Charlie Waxin aisapariksi.

Estottomasti näyttelevän John Travoltan Wax paljastuu kovaääniseksi, räävittömäksi, epäkohteliaaksi, antisosiaaliseksi ja itsetarkoituksen väkivaltaiseksi tapaukseksi, jonka olemus ja käytös ärsyttävät ja järkyttävät Reesen sivistynyttä mieltä. Lähes saman tien Reese tulee vedettyä loputtoman ammuskelun ja räjäyttelyn maailmaan, ja elokuvan kiinnostavuus haihtuu savuna ilmaan.

Rahakkaille jenkkimarkkinoille kumartavat tuottajat eivät ennenkään ole välittäneet siitä, kenelle samalla pyllistävät, mutta välillä he tulevat paljastaneeksi itsestään enemmän kuin ehkä haluaisivat. Uskomattoman rasistinen ja naisvihamielinen From Paris with Love nostaa pintaan valkoisen eurooppalaiset huolet ja ehkä toiveetkin, kun amerikkalaistoivo Wax teloo aasialaissyntyisiä jengiläisiä, teloittaa saman ilmansuunnan huumepomoja, päivittää kohteekseen mustaihoiset diilerit ja huipentaa nousujohtoisen urakkansa pakistanilaisterroristien jahtaamiseen.

Katsoja on alun perusteella odottanut elokuvaa, jossa Reesen lapsenomaiset James Bond -unelmat ja realismi joutuisivat vastakkain, mutta kyseessä onkin äijäfantasia, jossa naisten muodostaman ankkurin tylsään arkeen voi katkaista tappamalla kuten miehen kuuluukin – mitä nyt välillä voi pysähtyä käymään huorissa kesken keikan. Mitään ei tunnu olevan pelissä edes silloin, kun koko entinen elämä on murentumassa. Päin vastoin, sille voi savun hälvettyä jo naureskella miehekkäästi. Elokuva on siis kaikin puolin naurettava, mutta sitä ei tajua komediaksi, ellei ole sattunut näkemään hupsua menoa lupaavia trailereita.

Jouni Vikman

Lisää luettavaa