Puvustaja paljastaa lisää tietoa tulevasta Alien-elokuvasta

prometheus

Ridley Scottin Yksin Marsissa -elokuvassakin työskennellyt puvustaja Janty Yates on Colliderin haastattelussa paljastanut, että Alien: Covenant tapahtuu kymmenen vuotta Prometheus-elokuvan jälkeen.

Yates sanoo elokuvan olevan vähemmän ”avaruuspukuelokuva”, ja ainoastaan David muistuttaa tyyliltään Prometheus-elokuvasta. Näyttäisi siis, että jatko-osa lähtee tietoisesti uuteen tyylilliseen, ja ehkä sisällölliseen, suuntaan.

Alien: Covenantin pääosissa nähdään ainakin roolinsa uusiva Michael Fassbender ja Inherent Vice -elokuvassa nähty Katherine Waterston. Edellisen elokuvan pääosassa nähty Noomi Rapace esiintyy elokuvassa vain pienessä roolissa. Scott on myös vihjannut, että ikoninen Xenomorph nähdään jossain muodossa jo tulevassa elokuvassa.

Jatko-osa kertoo Covenant-nimisen avaruusaluksen miehistöstä, joka löytää paratiisiksi luulemansa planeetan. Kartoittamaton planeetta paljastuu kuitenkin pimeäksi vaaralliseksi maailmaksi, jonka ainoa asukas on Prometheus-elokuvasta tuttu David.

Elokuvan kuvaukset alkavat tämän vuoden alussa ja ensi-illaksi on kaavailtu lokakuu 2017.

(Episodi/ML)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut