Sunnuntaina edesmennyt elokuvaohjaaja Wes Craven (s. 1939) jätti pysyvän jäljen kauhuelokuvan historiaan. Episodin toimituskunta päätyi muistelemaan edesmennyttä mestaria ja hänen laajaa tuotantoaan.
Niko Ikonen
Wes Craven oli minulle erityisen tärkeä ohjaaja, sillä Painajainen Elm Streetillä -leffojen Freddy Krueger oli yksi lapsuuden suosikeistani. Myös The Last House on the Left (1972) ja Yön silmät (The Hills Have Eyes, 1977) ovat todellisia klassikkohelmiä. Myöhemmästä tuotannosta kolisivat The Serpent and the Rainbow (1988), Shocker (1989)ja Kellariväkeä (The People Under the Stairs, 1991). Ensimmäinen Scream (1996) on myös kiinnostava tapaus, sillä se toi 80-luvun teinislasherit onnistuneesti nykyaikaan vaikka olikin lähinnä vain genreparodia. Craven oli parhaimmillaan upea ohjaaja, jonka tuotantoon tulisi jokaisen nuoren kauhufanin tutustua. Kepeät mullat, mestari.
Anton Vanha-Majamaa
Wes Cravenin merkitystä kauhugenrelle ei voi väheksyä, ja vaikka hänen tuotantonsa taso ailahteli, on suuri tekijä todella poissa. Itselleni hän supertärkeä kolmen elokuvan vuoksi.
Ensinnäkin The Last House on the Left on yksi parhaista ohjausdebyyteistä ikinä: vimmainen Ingmar Bergmanin Neidonlähteen (1960) nykypäivään siirtävä kuvaus seksuaalisesta väkivallasta, nöyryytyksestä, perhesiteistä ja kostosta. Se on synkkä ja ikävä, mutta siinä on myös heti läsnä Cravenin (ei-aina-niin-sovinnainen) huumorin taju.
Toinen merkkityö on Painajainen Elm Streetillä (1984), jossa Craven sai toteuttaa villeimpiä fantasioitaan, ja joka poiki loputtoman vyöryn vaihtelevan tasoisia jatko-osia. Ihonsa kärventänyt veitsisorminen unisurmaaja Freddy Krueger on ehkä ikonisin kauhumurhaaja, ja ehdottomasti hauskin.
Kolmas syy on Scream, joka on helposti 1990-luvun paras kauhuelokuva. Oltuaan mukana keksimässä slasher-genreä Craven käänsi katseensa omaan luomukseensa ja ohjasi terävän, itseironisen, satiirisen ja hyytävän pelottavan genretutkielman, jossa lajityypin konventiot pistettiin halki, poikki ja pinoon. Tämän elokuvan pariin palaan toistuvasti.
Jussi Huhtala
Craven oli paitsi taitava ohjaaja myös oman lajityyppinsä edelläkävijä, joka uudisti kauhuelokuvaa ensin 70-luvulla ja teki saman tempun pari kertaa uudestaan kymmenen vuoden välein. Craven oli selvästi älykäs kauhuelokuvien tekijä, joka käytti luovasti lajityypin kliseitä hyväkseen ja ymmärsi myös huumorin päälle. Craven jäi ehkä tavallaan urallaan kauhugenren vangiksi, mutta silti hän ei jäänyt koskaan polkemaan paikalleen. En koskaan unohda sitä, kun ensimmäistä kertaa näin Painajainen Elm Streetillä -elokuvan (1984) tiivistunnelmaisessa New York -teatterissa Helsingin Unioninkadulla.
Joonas Alanne
Minulle Craven oli aina genreohjaaja sanan parhaassa merkityksessä. Hän oli omaleimainen elokuvantekijä, joka ei suostunut kangistumaan totuttuihin kaavoihin. Tarvittaessa Craven oli esimerkiksi valmis kaatamaan neljännen seinän tuoreen näkökulman toivossa. Hänen elokuvissaan kauhu ei milloinkaan ollut haudanvakavaa vaan mukana oli juuri sopivasti pilkettä silmäkulmassa. 90-luvulla Cravenin synkkä huumorintaju auttoi elvyttämään kaavoihinsa kangistuneen slasher-genren ja aloittamaan kokonaan uuden teinikauhuleffojen buumin. Uran eräänlaisena kulminaationa toimi alkuperäinen Scream, jossa Craven hyödynsi täydellisesti slasher-kliseitä, jotka hän oli omalta osaltaan 70- ja 80-luvuilla itse määritellyt. Se on myös yksi suosikkielokuvistani.
Jesse Raatikainen
Wes Craven oli monipuolisempi elokuvantekijä mitä päällisin puolin saattaa nähdä. Hän vaikutti nykykauhuun vahvasti klassikoiksi nousseilla elokuvasarjoillaan, mutta onnistui irtautumaan täysin mukavuusalueestaan hienolla Meryl Streepin tähdittämällä elokuvalla Sydämen soinnut (1999), joka luultavasti onkin oma suosikkini kauhun mestarin melko yksipuolisesta filmografiasta. Yksi kiinnostavimmista kysymyksistä Craveniin liittyen lienee olisiko maailmalla tuntemaamme Johnny Deppiä ilman elokuvadebyyttiä elokuvassa Painajainen Elm Streetillä vuonna 1984? Tämä pieni roolitus saattoi vaikuttaa tai olla vaikuttamatta ratkaisevasti tämän päivän Hollywoodiin.
Kuvassa Wes Craven lyhyessä cameo-roolissaan elokuvassa Scream.
(Episodi/Joonas Alanne)