Ranskalainen Jacques Audiard on aikamme omaäänisimpiä elokuvantekijöitä, joka kertoo rujon runollisia tarinoita kovaosaisista. Hänen kuudes ohjauksensa, Luihin ja ytimiin, on vammautuneen naisen ja nyrkkeilijän epätavallinen romanssi.
Teksti: Niina Holm
Kuva: Jana Blomqvist
Ennen haastattelua Audiard on ollut Senaatintorilla valokuvattavana. On lokakuun ensimmäinen päivä, tapaamme torin reunalla sijaitsevassa ravintola Sunnissa. Nyt hän riisuu tavaramerkiksi tulleen hattunsa, kättelee ja katsoo silmiin.
– Bonjour, nice to meet you, Audiard sanoo ja hymyilee kohteliaasti.
Juuri tämän enempää englantia en häneltä kuule, sillä hän pitäytyy tiukasti äidinkielessään ranskassa. Keskustelemme tulkin välityksellä. Vaikka tapaamisemme on onnistunut, päällimmäiseksi jää tunne, että Audiard haluaa pitää ohjat käsissään.
Audiard, 60, tunnetaan hitaana, huolellisena ja tasalaatuisena elokuvantekijänä. Hän myöntää hiovansa käsikirjoituksiaan hartaasti, mutta aikaa kuluu myös perhearjen pyörittämiseen.
– Elämäni ei todellakaan ole pelkkää elokuvaa. Haluan viettää aikaa kolmen lapseni kanssa ja olla kotona kun he tulevat koulusta. En tiedä miten [Steven] Spielberg selviää noin neljänkymmenen lapsensa kanssa, Audiard sanoo ja virnistää.
Audiard on Helsingissä kertomassa uudesta elokuvastaan Luihin ja ytimiin, joka tulee ensi-iltaan perjantaina 16. marraskuuta.
Luihin ja ytimiin on suurten tunteiden ja laajojen kaarien melodraama, jossa on vahva realismin leima. Audiard kertoo halunneensa tehdä raskaan ja synkän Profeetan jälkeen valoisamman, toiveikkaamman elokuvan. Innoittajaksi löytyi Craig Davidsonin novellikokoelma Rust and Bone, josta Audiard poimi palan sieltä toisen täältä.
Elokuvan pääosia näyttelevät Ranskan suurin naistähti Marion Cotillard ja läpimurtoa tekevä Matthias Shoenaerts, joka vakuutti viimeksi belgialaiselokuvassa Bullhead (2011). Audiard kiittää molempia näyttelijöitään, mutta Cotillardin kohdalla hän ei säästele ylisanoja.
– Marionilla on käsittämätön kyky mennä hyvin syvälle hahmoonsa, miltei kuin transsiin. Hän saattoi itkeä ottojen jälkeen, niin sisällä hän roolissaan oli. Näen hänessä samaa kuin mykkäelokuvien näyttelijättärissä, Audiard hehkuttaa – ja syystä. Cotillard on roolissaan erinomainen.
Uudessa elokuvassa on yhtymäkohtia Audiardin varhaisempaan ohjaukseen Sur mes lèvres (2001), jonka päähenkilö Carla on lähes kuuro.
Luihin ja ytimiin -elokuvassa Cotillard on valaskouluttaja, joka menettää molemmat jalkansa onnettomuudessa. Audiardin mukaan elokuvat eivät ole rinnakkaiset, vaan kyse on silkasta vahingosta.
– Huomasin hahmojen yhtäläisyydet vasta leikkausvaiheessa. Leikkaajani Juliette [Welfling] kysyi, että etkö ole jo tehnyt tämän. Miten sokea sitä voi olla!
Audiard on käsikirjoittanut kaikki elokuvansa yhteistyössä toisten kirjoittajien kanssa. Luihin ja ytimiin on Audiardin ja Thomas Bidegainin käsialaa. Bidegain osallistui myös Profeetan käsikirjoittamiseen.
– En voisi kirjoittaa yksin, Audiard toteaa. – Pidän siitä että elokuvassa, aivan kuten teatterissakin, ydin on yhteistyössä. Kuvaaja, stilisti, näyttelijät, leikkaaja – kaikki tuovat kokonaisuuteen jotain. Elokuvanteko eroaa vaikkapa kaunokirjallisuudesta juuri tässä.
Audiard korostaa, että kaikissa hänen elokuvissaan on kyse oppimisesta ja muutoksesta. Draaman kaari syntyy, kun elokuvan sankarit tekevät mahdollisimman pitkän sosiaalisen hyppäyksen.
– Elokuvissa on ylipäätään kyse siitä, että henkilöhahmot pyrkivät ja pääsevät eteenpäin, Audiard sanoo.
Audiardin ohjaukset ovat likeistä sukua uudelle amerikkalaiselle elokuvalle, ja häntä on toistuvasti kutsuttu Ranskan Martin Scorseseksi. Audiard myöntää katsoneensa eniten elokuvia juuri 1970-luvulla, uuden Hollywoodin kukoistuskaudella. Tärkeitä ohjaajia olivat myös Carlos Saura, Wim Wenders ja Yasujiro Ozu.
– Näiden ohjaajien elokuvissa näytettiin maailmaa ja ihmisiä estetisoimalla todellisuutta. Kun menin ensi kertaa New Yorkiin vuonna 1975, kaupunki oli sama jonka olin nähnyt elokuvissa. Samoin kävi Wim Wendersin elokuvien ja Saksan kanssa: Wendersin kuvat vastasivat todellisuutta.
Audiard arvelee, että hänellä ja hänen ikäisillään elokuvantekijöillä on vahvempi yhteys elokuvan historiaan kuin nuoremmilla polvilla. Hänen nuoruudessaan elokuvateattereissa esitettiin runsaasti mykkäelokuvia, joita ei nykyään näe juuri missään. Vaikka Audiard myöntää ammentaneensa paljon tietyn ajan elokuvista, eivät ne ole ainoita vaikutteita.
– Ranskan Scorsese kuulostaa ehkä imartelevalta, mutta kutsutaanko Scorsesea koskaan Amerikan Audiardiksi? Sitä paitsi olisi ihanaa olla Woody Allen! Haluaisin tehdä allenmaisia rakkauselokuvia. Tai musikaalin, joka kertoisi huumediileristä.